Eilen menin vasta iltapäivällä katsomaan Andiamoa, sillä ystäväni Rauhaa Rakastava (joka on monelle tuttu Leijonasydän-blogistani) halusi tulla mukaan puolitoista vuotiaan poikansa kanssa. Rauhaa Rakastava ja Andiamo ovat vanhoja tuttuja vuosien takaa, kun Andi vielä oli minun hevoseni. 

Kun saavuimme tallille, Andiamo oli karsinassaan eikä se reagoinut aluksi ollenkaan siihen, että olimme paikalla. Yleensähän se on jo minua odottamassa karsinan ovella, kun avaan autoni oven, mutta koska tulimme tontille Rauhaa Rakastavan autolla, se ei noteerannut sitä mitenkään.. Vasta kun kutsuin sitä nimellä, sen pää ilmestyi kulman takaa. 

Koska mua kiinnostaa tietää miten paljon tämä hevonen pääsee viikottain ulos pikkuaitauksestaan, laitan aina lähtiessä Andiamon riimun ja riimunnarun tietyllä tavalla naulaan roikkumaan, jotta voin sitten seuraavalla kerralla tallilla ollessa tarkistaa onko niitä käytetty. Tämä taktiikka on verrattavissa agenttielokuvien vanhaan kikkaan liimata syljen avulla hius vaikka oven rakoon ja sitten kotiin tullessa tarkistaa onko se kadonnut/katkennut. Ja jos se on, tiedät, että joku palkkamurhaaja siellä kämpässäsi odottelee.

Tässä riimujutussa nyt ei ole kyse mistään näin dramaattisesta. Haluan vain tietää totuuden siitä, mitä Andiamon kanssa tehdään taikka ei tehdä. Andin omistajahan kertoi minulle, että se pääsee päivittäin kentälle ulkoilemaan, mutta koska hänellä on jo vuosia ollut tapana liioitella ja suurennella (taikka jopa valehdella) tekemisiään, ainakin mitä tulee hevosten kanssa puuhailuun, en voi uskoa hänen sanojaan. Ja tämän riimun asettelun kautta olen tehnytkin sen johtopäätöksen, että Andiamo pääsee kentälle ulkoilemaan yleensä vain viikonloppuisin. Jos silloinkaan. Nytkään riimuun ei oltu koskettu minun poissaollessani, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että Andiamo oli taas seisoskellut pikkuaitauksessa ja kopissaan kolme päivää putkeen.  Mikä ei ole yllätys. Ennen kuin minä tulin kuvioihin, se varmaan seisoi siellä viikko tolkulla unohdettuna.  

Ehkä olisi parempi olla olematta tällainen agentti, sillä tieto lisää usein tuskaa, mutta jotenkin kuitenkin tuntuu paremmalta tietää tarkalleen missä mennään. Tosin kyllä se Andiamostakin näkyi, se oli meinaan kohtalaisen innokas tulemaan kopistaan ulos.

Olisin halunnut viedä sen kentälle, jotta se olisi voinut piehtaroida, mutta Nip oli kentällä "tarhassa" ja en ollut varma oliko minulla lupaa ottaa sitä sieltä pois. Joten lähdimme sitten lenkille lähimetsään. Andiamo oli niin innoissaan, ajattelin ettei se pysy nahoissaan. Täällä on ollut nyt vihdoin ns. talvikelit ja päivälämpötila on laskenut kymmenisen astetta (eli päivällä on jotain +12C). Vielä ei ole ollut yöpakkasia, mutta ei se kauhean kaukana ole ollut, pari hassua astetta. Tämä omalta osaltaan vaikuttaa sekä eläimiin että lapsiin. 

Olipa taas kiva olla Andiamon kanssa kävelyllä. Teimme taas lyhyen lenkin, mutta ihan riittävästi tuli kyllä hevoselle mäkitreeniä. Se ei selkeästi kauheasti tarvitse tuota liikuntaa kun jo tuntuu. Rauhaa Rakastavan pieni poika oli innosta piukeana ihanasta ja isosta hevosesta. Pelotti ja ihastutti, molempia samaan aikaan. Andiamo oli todella kärsivällinen, vaikka välillä se itse näytti aika huolestuneelta lapsen innosta. Tässä kuva ensikohtaamisesta ja Andiamolla ei ole siinä ihan rento ilme. Tosin se voi johtua siitäkin, että se odotti kärsimättömänä pääsyä lenkille.

olivermeetsandi.jpg

Kun olimme lenkkimme tehneet ja siihen päälle vielä harjanneet ja rapsutelleet Andiamo puolisen tuntia, alkoi tulla pimeä (tallilla ei ole valoja). Laitoimme Andin takaisin aitaukseen ja teimme lähtöä, kun Andiamon Omistaja ajoi autolla ohitsemme ja vilkutti innoissaan. Pian hän jo ilmestyikin tallille. 

Tällä kertaa Omistaja olikin sitten paljon paremmassa ruumiin ja hengen voimissa kuin viimeksi hänet nähdessään. Hän oli hirvittävän innoissaan siitä, että olin Andiamon kanssa puuhaillut jotakin. Tyypilliseen tapaansa hän kertoili mitä kaikkea hän itse tekee hevosensa kanssa, mm. taluttelee sitä ympäri tonttia kuin koiraa. Se onkin sitten eri asia tapahtuuko tätä koskaan. Hän puhui myös siitä kuinka kiva olisi taas alkaa ratsastamaan Andiamoa. Tiedän, että hän on istunut hevosensa selässä ehkä maksimissaan viisi kertaa viimeisen vuosikymmenen aikana, joten tämä oli taas näitä puheita, mutta hymyilin vain ja nyökyttelin. Jos hän haluaa elää omassa mielikuvitusmaailmassaan, jossa hän ratsastelee hevosellaan niin mikäs siinä. Kuten englanniksi sanotaan, whatever foats your boat. Mikä pitää veneesi pinnalla. 

Koiranpennunkin tapasin. Se oli luonnollisesti todella söpö, mutta valitettavasti sitä ulkoilutettiin noin metrin pituisessa narussa, jossa se ei tietenkään osannut kävellä ollenkaan. Joten enimmäkseen se oli sellaista koiran retuutusta, koska sen lisäksi ettei se osannut taikka halunnut kävellä remmissä, pentu söi kaiken eteensä tulevan hevosen kakasta tammenterhoihin.

Pennun nimeksi on annettu Sisko, mikä voi suomalaisen korvaan kuulostaa oudolta nimeltä poikakoiralle. Nimen taustalla on kuitenkin tarina siitä, miten koira tuli Kaliforniaan. Se nimittäin haettiin Omistajan ja tämän 14-vuotiaan pojan toimesta Illinoisin osavaltiosta saakka. En osaa edes kuvitella mikä shokki kahdeksanviikkoiselle pennulle oli joutua eroon äidistä ja sisarruksista, mutta että vielä samantien joutua kuljetuskoppiin ja lentää lentokoneella? Sitten vielä lentoyhtiö sekoili jotakin ja laittoi pennun väärään koneeseen. Sen sijaan, että se olisi lentänyt Piilaaksossa sijaitsevalle San Josen kentälle kuten Omistaja, se joutuikin San Franciscon koneeseen. Kenttien etäisyys ei ole kuin noin 60 kilometriä, mutta iltapäiväliikenteessä tämä matka kesti tunteja. Etenkin kun ensin piti selvittää, että missä ihmeessä pentu on, kun se ei ollutkaan siinä heidän koneessa. Lennettyään ensin monen tunnin lennon, koira oli joutunut olemaan kopissaan ilman vettä tunti tolkulla, koska oli kaatanut jossain vaiheessa vesikipponsa. Että onneksi oli ihan ruumiin voimissaan siellä kopissa. Mutta tämän saagan seurauksena koiran nimeksi annettiin Sisko, joka lausutaan niin kuin San FranCISCOn loppuosa. Tosin kirjoitusasu on erikoinen sitten taas Star Trrekin hahmon mukaan. 

Mutta juu, eipä siis ihme jos pennulla on järkyttävä eroahdistus tuollaisen kokemuksen jälkeen, Omistajakin oli kohtuullisen järkyttynyt tapahtuneesta.