Eilen tallilla ollessamme suomalainen kaverini, joka on nuorempana ratsastanut, mutta ei ole ollut samalla lailla hevoskulttuurissa mukana kuin minä, kysyi minulta ratsastuksesta.  Aihe tuli varmaan siksi puheeksi, kun juttelin noin yleisesti ottaen hevosista ja niiden pidosta ja siinä sivussa sitten tuli ihmisten aiheuttamat traumatkin puheeksi.

"Miltähän ratsastus tuntuu hevosista?" kaveri kysyi, kun minä harjasin Andiamoa sen karsinassa. 

Erittäin hyvä kysymys.  Itseasiassa se on niin hyvä kysymys, että meidän kaikkien, etenkin hevosten kanssa puuhaavien tyyppien, tulisi kaikkien kysyä tuo kysymys. Eikä siinä kaikki, myös etsiä siihen vastausta. Mutta valitettavan usein tämä ei toteudu, ja ymmärrän kyllä miksi.  On vaikea ajatella tätä asiaa, sillä ratsastus on niin usein kaiken hevosharrastamisen keskipisteessä. Jos ratsastuksen eettisyyttä lähdetään pitkällisesti pohtimaan ja selvittämään, vastaan saattaa tulla informaatiota, jota emme halua tietää. 

Minä nyt meinaan tässä sitä kuitenkin pohtia, ainakin vähän, koska aihe on ollut itselläni tapetilla jo vuosia. Eli jos et halua tätä asiaa ajatella, suosittelen, ettet jatka lukemista. Ja jos jatkat, otat huomioon, että tämä kaikki on nyt omaa spekulaatiotani ja perustuu täysin omiin kokemuksiini. Sinun kokemuksesti voi ja saa olla erilainen.

Tämä ratsastusjuttu on meinaan tulenarka aihe kuten jo tästä minun pohjustuksestanikin varmaan kuka vain osaa päätellä. 

Tässä nyt joitakin aiheeseen liittyviä ajatuksiani:

Uskon, että on mahdollista ratsastaa eettisesti. Se vaatii kuitenkin ihmiseltä aika paljon, ei vain tietotaitoa, mutta myös kykyä kuulla hevosta. Jokainen hevonen on yksilö ja joillekin ratsastus on helpompaa kuin toisille, siis sekä fyysisesti että henkisesti. Maailmassa on kuitenkin valitettavasti paljon hevosia, joille ratsastus ei ole miellyttävää syystä taikka toisesta. Moni hevonen on esimerkiksi alun alkaen koulutettu huonosti taikka jopa täysin vääriä metodeja käyttäen, jolloin oppimistapahtuma on ollut hevoselle negatiivinen tai jopa pelkoa aiheuttava tilanne. Aika monta hevosta olen tavannut, joilla on traumaa varusteista,selkäännoususta taikka itse ratsastukseen liittyvistä asioista. Nämäkin traumat olisi todennäköisesti voitu välttää, jos hevonen olisi koulutettu pitkäjänteisesti ja lempeästi, panostamalla siihen, että se pysyy rentona ja rauhallisena oppimistilanteessa. 

Joskus ratsukoulutus voi olla hevosen kannalta yhtä helvettiä. Arvelisin esimerkiksi, että Andiamon naapurilla Nipillä on tuskin siitä kovinkaan hyviä muistoja. Laukkaradoillahan varsoja lähdetään kouluttamaan jo noin puolentoista vuoden ikäisenä. Satulaan totuttelu kestää vain muutaman päivän ja sitten jo onkin ihminen selässä. Seuraavalla viikolla jo ravaillaan. Tuon ikäinen hevonen on hyvin nuori vielä, mieleltään ja kooltaankin täysi lapsi, joten siksi tällainen pikakoulutus on tavallaan helppoa kun hevonen ei oikein osaa tai kykene vastustelemaan. Kaksi vuotiaana nämä hevoset jo kilpailevat laukkakisoissa, joten prosessin on oltava nopea. Tässä linkki katsomaan tuota koulutusta.

http://www.westpointtb.com/news-and-blog/2013/10/09/thoroughbred-training-how-do-yearlings-become-racehorses

Videon hevoset vaikuttavat aika rauhallisilta, mutta mikä niiden henkinen tila on, onkin sitten eri asia. Olen täällä Kaliforniassa nähnyt kymmeniä laukkahevosia, joista on usein lyhyen taikka olemattoman uran jälkeen tehty ratsuja ja jokainen niistä on ollut henkisesti aivan päreinä tuon kokemuksen jälkeen. Joskus nämä hevoset ovat olleet vain kaksi vuotiaita, mutta jo täysin lukossa emotionaalisesti.

Laukkahevosten koulutus on tietenkin aika extreme touhua verrattuna tavisratsun opettamiseen, mutta siinäkin valitettavan usein näkee ihmisten ottavan ennemmin sen oikotien onneen. Etenkin ajattelutapa, että yksi koulutusmalli sopii kaikille, on todella haitallinen, sillä hevoset ovat yksilöitä, siinä missä me ihmisetkin. Joskus kouluttajalla on niin kiire tai hän ei ole edes tarpeeksi valveutunut havaitakseen hevosen pelkoa tai jännittymistä. Tai ajatellaan, että se kuuluu asiaan. 

Mutta entä jos jätetään henkinen puoli sikseen ja mietitään ratsastusta fyysisenä kokemuksena hevosen näkökulmasta. Miltä ratsastus hevosesta tuntuu?

Sehän varmaan riippuu monesta seikasta. Ensimmäisenä tulee mieleen välineet ja niiden vaikutus hevoseen. Kuolaimissa on suuria eroja, kuten on satuloissakin. Puhumattakaan sitten erilaisista apuohjista kuten gramaaneista, joilla pyritään laittamaan hevonen tiettyyn "muotoon". Ja entä ratsastaja sitten... käyttääkö hän kannuksia? Raippaa? Kovaa kättä?

Olen itse parhaani mukaan minimoinut varusteista johtuvaa epämukavuutta. Satulat on sovitettu viimeisen päälle ja kuolaimia en käytä enää ollenkaan. Ja ratsastajanakin olen todella kevyt, en potki, revi enkä hakkaa ja hallitsen kehoni keskimääräistä paremmin. Mutta silti mieleni perukolla elää edelleen kysymys siitä, minkälainen kokemus ratsastus on fyysisesti hevoselle. Sillä epäilen vahvasti, että pitkäaikaisesta ratsastuksesta aiheutuu fyysistä epämukavuutta hevoselle, olivatpa varusteet kuinka pehmeät ja ratsastaja sitten kuinka hyvä tahansa.

Sanon pitkäaikaisesta, sillä koen, että hevosen selkä ja sen lihakset kyllä kestävät jonkinasteista painetta ratsastajan taholta. Itse arvioisin, että 20 minuuttia on ihan hyvä aika olla hevosen selässä, mutta sen jälkeen hevosen lihakset alkavat puutua ihan pelkästään siksi, että niiden verenkierto on ihmisen painon alla häiriintynyt. Tämä "teoriani" perustuu netistä löytämääni tietoon sekä omakohtaisiin kokemuksiin. Ja terveeseen maalaisjärkeen. En siksi ratsasta hevosta koskaan pidempään kuin 20 minuuttia putkeen. Sitten tulen alas ainakin vähäksi aikaa, jotta selän verenkierto voi palautua. Tämä on tuntunut toimivan hyvin sekä hevoselle että minulle, mutta voi kuulostaa jonkun mielestä radikaalilta ajatukselta. Ymmärrän tämän hyvin, enkä voikaan sanoa, etten tämänkään asian suhteen muutaisi mielipidettäni taikka käytäntöäni. Kuten sanoin, hevosissakin on suuria eroja. Oma hevoseni vain voi selkeästi paremmin sekä henkisesti että fyysisesti kun pidin mielessä tämän 20 minuutin säännön.

Viime aikoina on myös alkanut mietityttämään yhä enemmän tämä hevosten aikainen ratsukoulutus. Juuri luin netistä tutkimusta, jonka mukaan hevoset kasvavat vielä seitsemän vuotiaana. Vaikka näin ei olisi, ne ovat mielestäni kuitenkin kolme vuotiaina vielä vauvoja eikä meillä ihmisilä ole asiaa niiden selkään kuin ehkä vain silloin tällöin. Tosin laukkaradoilla varsat juoksevat ensimmäiset starttinsa kaksi vuotiaana, joten tiedostan kyllä, miten laaja kirjo hevosten ratsukoulutuksen aloittamisajankohdassa voi olla.

Jos vielä luet tätä tekstiä ja tunnet minut istuntaopettajana, saatat nyt ihmetellä jyrkkää (?) suhtautumistani ratsastukseen. Pitäisikö ratsastus kieltää kokonaan?  

Sanotaan nyt niin, että haluaisin, että tätä asiaa tutkittaisiin ihan kunnolla, yliopistotasolla ja eri tahoilla. Myös sellaisten tahojen toimesta, joilla ei ole oma lehmä (tai hevonen) niin sanotusti ojassa. Mitattaisiin hevosen verenkiertoa sen selkälihaksissa ratsastuksen jälkeen. Satulan kanssa ja ilman. Laukkaa, harjoitusravia, kevyttä ravia käyntiä. Hypätessä. Eri taitotasoisen ja painoisen ratsastajien alla. Eri rotuisilla ja koulutustasoisilla hevosilla. Tehtäisiin kaikki mahdolliset testit ja tehtäisiin niistä saatujen johtopäätöksien perusteella jonkinlaiset suositukset ratsastajille ratsastusajan pituudesta. Sillä nythän mitään tietoa tai suosituksia ei ole. 

Tätä tutkimustietoa saamme kyllä odottaa, sillä harva ratsastaja siihen ainakaan lähtee, juuri näiden tuloksien pelossa. Sitä odotellessa olen sitä mieltä, että voimme auttaa hevosiamme hakemalla niille sopivat varusteet, tavoittelemalla tasapainoista istuntaa ja kuuntelemalla hevostamme jokaisessa hetkessä. Olen aivan varma, että tasapainoinen, keskivartalonsa hallitseva ratsastaja häiritsee hevosta huomattavasti vähemmän kuin epätasapainossa oleva. Ja ihminen, joka on lähtökohtaisesti hevosen puolella, on hevoselle miellyttävämpi kumppani kuin sellainen, joka toteuttaa omaa unelmaansa hevosen kustannuksella. 

Tärkeää on uskaltaa kyseenalaistaa ja kysyä. Voi olla, että minä esimerkiksi olen väärässä ja hevosen selkä kestää tunti tolkulla eri tasoisten ratsastajien painoa kaikissa askellajeissa. Toivon, että olen. Mutta tätäkään emme saa koskaan selville, jos emme asiaa pohdi. Ja hae todistusaineistoa puoliin ja toisiin. En usko, että kaiken sen jälkeen mitä olen itse viimeisten vuosien aikana (uudelleen) oppinut, voin edes palata sellaiseen tilaan, etten kyseenalaistasi ihan kaikkea. Mikä voi kuulostaa jonkun mielestä todella rasittavalta ja rajoittavaltakin. Tiedän, että on monia hevosten parissa puuhailevia ihmisiä, joille ei tulisi mieleenkään kyseenalaistaa jotakin niin perustavaa laatua olevaa asiaa kuin ratsastaminen. Kymmenen vuotta sitten olin itsekin tuo ihminen. Haluaisinko palata takaisin siihen maailman, kun vielä elin tietämättömyys on autuutta-moodissa? En todellakaan. Koska vaikka silloinkin kuvittelin olevani erityisessä yhteydessä hevosiin, minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä se yhteys todellisuudessa voisi ollakaan.