Olen ollut kipeänä, enkä mennyt sitten viikonloppuna tallille. Eilen kuitenkin raahauduin sinne, vaikka oloni ei ollut kaikkein paras, mutta jotenkin tuntui, että oli päästävä näkemään Andiamo. Olin kuitenkin sattunut valitsemaan juuri sen päivän kun kengittäjä saapui sitä kengittämään, joten suunnitelmani hengailla hevosen kanssa kentällä ei toteutunut.  Tämä on sikäli surullista, sillä näin heti, ettei se ollut ollut kopistaan ja pikku-aitauksestaan ulkona viikonloppuna ollenkaan. 

Nyt se kuitenkin seisoi pihalla ja nuokkui auringossa samalla kun kengittäjä työsti sen takakavioita. 

Kengittäjä on vanha tuttuni. Itseasiassa hän kengitti vuosia seuramme vikellyshevosia ja muitakin hevosia, jotka olivat mulla ratsutuksessa taikka koulutettavana. Ja tietenkin myös Andiamoa, silloin kun sen omistin. Kengittäjä ilahtui ikihyvikseen minut nähdessään, emmehän olleet nähneet kymmeneen vuoteen. 

Juttelimme melkein tunnin ja Kengittäjä kertoili elämästään aika yksityiskohtaisiakin detaljeja. Kuinka hän oli eronnut ja löytänyt uuden rakkauden. Ja sitten hän kertoi uuden rakkaudenkin elämäntarinan eroineen. Juttelimme myös hänen asiakkaistaan ja muistelimme minun vastuullani olleita vikellyshevosia.  Koko tämän ajan Kengittäjän 19-vuotias kehitysvammainen tytär istui varustehuoneen rappusilla ja hihitteli itsekseen sarjakuville, joita hänellä oli mukana vino pino. Hänellä oli päässään huivi, mutta näin heti, ettei sen alla ollut hiuksia. Muistinkin kuulleeni ystävältäni Hehkuvalta Auringolta, että Kengittäjän tyttärellä oli syöpä. Ja että heillä oli ollut hyvin vaikeaa taloudellisesti tämän vuoksi, sillä terveydenhuolto täällä USAssa ei ole ilmaista.

Juttelimme myös Andiamon kavioista sekä sen yleisestä kunnosta.

"Kyllä se vielä jaksaa pitää jalkojaan ylhäällä kengitystä varten," Kengittäjä kommentoi. "Mutta kun laitan jalan takaisin alas, sillä on todella vaikeaa."

Näin itsekin tämän, etenkin kun Kengittäjä oli työskennellyt vasemman takasen kanssa. Silloin Andiamo asetti oikean etusensa eteensä ja lepuutti sitä tuskasen näköisenä. Sillä oli selkeästi vähän kipeä olo. 

"Mutta sen kaviot nyt on tällaiset sukset," Kengittäjä jatkoi. "Kannat ovat aivan liian edessä." 

En sanonut siihen mitään, sillä näistä asioista voidaan taas olla montaa mieltä. Itseasiassa olen kyllä aivan samaa mieltä noista kannoista, mutta jos hevonen olisi kengättä, vuolisin sitä kyllä nimenomaan noitten kantojen ja pitkän varpaan vuoksi aika erilailla kuin miten Kengittäjä sitä nyt laitteli kenkään. Oli muutenkin mielenkiintoista seurata hänen puuhiaan, sillä en ole moneen vuoteen ollut aktiivisesti sellaisen hevosen kanssa tekemisissä jolla on kengät. Mainitsinkin tästä hänelle, ihan vain katsoakseni minkälainen reaktio sanoistani seuraisi, kerroin nimittäin myös osaavani itsekin nyt vuolla kavioita.

"Niin no, tuota kengättömän kavion vuoluakin on joka lähtöön," hän totesi katsomatta minuun päinkään.

No niinpä on. En lähtenyt asiaa sen enempää tuomaan esille. Tässä vaiheessa Andiamon elämää siltä tuskin kenkiä otetaan pois ja ehkäpä näissä oloissa, joissa se seisoo aivan liikaa paikoillaan (ja usein aika likaisessa karsinassa), se olisikin silkkaa typeryyttä. Kengittäjäkin kommentoi sen asuinoloja.

"Niin, onpa hieno että käyt tätä jättiläistä vähän ulkoiluttamassa, ei tee sille hyvää olla tuolla kopissa päivät pitkät," hän sanoi samalla kun hakkasi nauloja kengästä läpi kavioon.  

No, siitä voimme ainakin olla samaa mieltä.

Ennen kuin lähdin kotiin siivoilin Andiamon karsinaa ja pikkuaitausta, jotka molemmat olivat aivan karseessa kunnossa. Huomasin, että Nipin ja Rockyn alueet oli kyllä siivottu jo aamulla. Ilmeisesti Ponityttö ja Isovanhempansa eivät näköjään aina jaksa Andiamon karsinaa siivoilla ennen kuin on pakko. Paljon oli mielestäni pissaa karsinassa sekä ulkona olevassa pissaamista varten olevassa hiekkalaatikossa. Vähän mietityttääkin nyt, että kuinkahan paljon Andiamo oikein pissailee. Asiaa pitää varmaan pitää silmällä ja ehkäpä tuon Ponitytönkin kanssa siitä keskustella, taikka Isoäidin, jos hän tuota karsinaa siivoilee. En ole varma kuinka paljon he sitten kuitenkaan hevosta tarkkailevat, vaikka siitä jollakin tasolla huolehtivat.