Eilen pääsin taas vihdoin Andiamon luokse. Tämä talvi on ns. El Niño talvi mikä täällä Kaliforniassa tarkoittaa sitä, että vettä tulee taivaalta enemmän kuin tarpeeksi. Tai no, tuo ei ole aivan totta. Vaikka tuntuu siltä, että vettä tulee kyllä vähän ylikin oman tarpeen, totuus on se, että monen vuoden kuivuuden jälkeen täällä pitää sataa vielä kaksi kertaa enemmän, että pohjavesi nousee. Mikä kuulostaa kyllä aika rajulta, sillä tällä hetkellä täällä tulee taas vettä kuin Esterin peräpäästä. Tai kuten ranskankielisessä Sveitsissä sanonta kuuluu: "sataa niin kuin lehmä kusisi". Miellyttävä mielleyhtymä, eikö? 

Andiamo oli aika jäykässä kunnossa. En usko, että se on juurikaan ulkoillut viime viikkoina muuten kuin silloin kun itse olen käynyt. Korkeintaan se on talutettu kentällä sijaitsevaan pikkuaitaukseen ja takaisin silloin kun tallin seiniä on korjattu (työ etenee muuten todella hitaasti juuri sateiden vuoksi). Andiamolla oli myös aika paljon virtaa ja kun päästin sen kentälle, se ryntäsi heti laukalle. Sitten se taisi tuntea jäykät nivelensä ja rauhottui saman tien.

Sen teki kovasti mieli piehtaroida ja alkoikin heti etsiä paikkaa missä sen tekisi. Piehtarointi oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä makuulle meno tuntui olevan Andiamolle mahdotonta. Se yritti sitkeästi yli kymmenen minuuttia, pyöri ja hyöri, kuopi ja ähisi, mutta aina juuri silloin kun sen olisi pitänyt taivuttaa etupolviaan vähemmän kuin sadan asteen kulmaan, se rykäisi itsensä pystyyn. 

Olin Andiamon kanssa kentällä tunnin eikä se sinä aikana päässyt piehtaroimaan. Muutenkin käveleminen näytti jäykältä, koska se ei kauheasti etupolviaan taivutellut. Ponityttökin kävi meitä ihmettelemässä kentän laidalla ja mainitsin hänelle Andiamon jäykkyyden. Hän heilautti sille kättään ja sanoi: "Ainahan se on ollut jäykkä." 

Niin, ehkä, mutta nyt se on vielä jäykempi. Ja se, että hevonen on aina kulkenut tietyllä tavalla, ei tarkoita sitä, että asialle ei tarvitsisi tehdä mitään. Tästähän kävin kovaa vääntöä aikoinaan Leo Leijonasydän blogista tutun Terapeutin kanssa. Hänen vanha hevosensa Dakine kun oli kutakuinkin kolmijalkainen eli ontui kroonisesti toista etujalkaansa. Tämä oli ilmiselvää käynnissäkin. Omistajan mukaan se oli kuitenkin liikkunut tällä tavalla jo kolme vuotta, joten asiassa ei hänen mielestään ollut mitään hälyyttävää. Yrittäessäni selvittää hänelle, että hevonen yleensä ontuu koska se on kipeä, hän ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa. Päin vastoin piti minua aivan hulluna kun tuollaisesta jaksoin jauhaa.

Onneksi Andiamon Omistaja on eri maata. Laitoin hänelle tekstaria illalla, jossa kerroin havaintoni ja kyselin Andiamon lisäruuista. Saiko se mitään niveliä helpottavaa luontaistuotetta tai lääkettä?  Kerroin, että Leolle oli annettu Prevacox nimistä lääkettä ihan jatkuvasti ja Hehkuva Aurinko oli vannonut sen nimeen. Vihjasin myös, että Andiamo oli aina paljon parempi jos se sai liikuntaa eikä seissyt kopissa 24/7.

Andiamon Omistaja vastasi heti. Hän kertoi, että hän oli valitettavasti juuri nyt kainalosauvojen varassa ja siksi ei ollut voinut ulkoiluttaa Andiamoa. Totuushan on se, että olipa hän kainalosauvojen varassa tai ei, hän ei KOSKAAN ota hevostaan ulos tallista. Ainakaan häne ei ole tehnyt sitä näiden kuukausien aikana kun minä olen käynyt tallilla ja samaa asiaa ovat sekä Ponityttö ja hänen Isoäitinsä myös kertoneet. Mutta, kuten olen aikaisemmin maininnut, Omistaja valehtelee tässä asiassa jopa itselleen. Hän onneksi on kuitenkin hevosestaan oikeasti huolissaan ja kertoi soittavansa heti tänään eläinlääkärille. Jospa hän saisi tuota Prevacoxia Andiamollekin tai ehkä eläinlääkäri voisi suositella jotakin muuta  tuotetta.. 

Tämän lisäksi hän yllättäen tekstasi miettineensä sellaistakin, että jospa Andiamon saisi jonnekin laitumelle! Samaan hengenvetoon hän totesi, että Andiamo ei varmaankaan kestäisi sellaista elämää, jossa se olisi luonnonvoimien armoilla. Kun se on Omistajan mielestä sellainen hienohelma. Vastasin, että varmasti laitumelle siirtyminen olisi suuri muutos, mutta kokemukseni mukaan hevonen kuin hevonen siihen kyllä sopetuu varsin nopeasti. Mielessäni ajattelin, että ehkäpä ennemminkin Omistajan oli vaikea sopetutua ajatukseen, että Andiamo olisi jossakin laitumella sateen "armoilla". Vakuutin hänelle, että jos tämä laidun olisi minulle järkevän matkan päässä, kävisin edelleen Andiamoa siellä moikkaamassa viikottain (sillä Omistaja itse tuskin sitä tekisi). Yritin kirjottaa neutraalisti, sillä en halunnut hänen säikähtävän intoani. Taisin vielä mainita, että ainahan Andiamon voisi tuoda takaisin "kotiin" jos laidunelämä ei onnistuisikaan. 

Ehkä yritin kuitenkin liikaa. Ajatus Andiamosta laitumella toisen hevosen taikka hevosten kanssa on huumaava. Se olisi sille mitä mahtavin ratkaisu ja varmasti auttaisi näihin sen fyysisiin juttuihin paljon. Puhumattakaan sen tarpeesta olla toisten hevosten kanssa. Tietty eihän sitä tiedä, ehkä se on jo liian vanha tällaiseen muutokseen. Toisaalta se niin ansaitsisi sellaisen kokemuksen, näin elämänsä loppumetreillä. Jos siis hyvä paikka löytyisi jonkun muun vanhan hevosen kanssa. Vähän samanlainen pihattopaikka kuin se missä Leo aikoinaan oli. Miinus hullu pihatonomistaja, kiitos.

Näin se universumi toimii: sinne laitetaan toive ja sitten sen toiveen taakse laitetaan paljon positiivista energiaa. Se energia lähetetään Andiamon Omistajan suuntaan. Ja sitten odotetaan, että universumi järjestää! Jään odottelemaan mitä tästä seuraa.