Andiamo on voinut mielestäni vähän huonosti viime viikkojen aikana ja keskiviikkona sillä oli selkeästi särkyjä jaloissa, etenkin vasemmassa etusessa, jota se pyrki lepuuttamaan aina kun se oli mahdollista. Muutenkin sen olemus on jotenkin ollut aika vaisu. Omistajan kanssa tästä puhuin ja kovasti kannustin häntä (jo pari kertaa) hankkimaan jotakin niveliä auttavaa lisäravinnetta. Tosin itselle on alkanut tulla sellanen fiilis, että ehkä menen itse ostamaan sille jotakin, mistä voisi olla apua. Tosin Omistajalta on tietty saatava lupa sen syöttämiseksi. Mutta jospa tämä sitä kautta toteutuisi? 

Tänään Andiamo oli kuitenkin huomattavasti pirteämpi. Panin heti merkille, että se oli maannut yöllä ja kun sanon maannut, se oli likaisesta kyljestään päätellen retkottanut pitkin pituuttaan. En itse ole viikkoihin nähnyt sen menevän makuulle taikka piehtaroivan. Sen lisäksi sillä harvemmin on ollut puruja hännässä tai kylki/maha likainen, joten olen alkanut epäilemään, ettei se makaa olleenkaan, mikä on mielestäni aika hälyyttävää. Viime yönä se oli kuitenkin maannut ja kun vein sen kentälle, se käveli aivan toisennäköistä käyntiä kuin keskiviikkona. Energiaakin sillä oli. Tosin se saattoi johtua Omistajan koiranpennusta, joka hillui meidän ympärillä. 

Tämä koira se vasta tyyppi onkin. Mitenkäs vanha se onkaan? Katselin blogistani, että marraskuun lopussa se oli vasta kahdeksan viikkoinen, joten nyt se on tuskin viittä kuukautta. Se on kuitenkin jo aivan valtavan kokoinen, vähintään ison kultaisennoutajauroksen korkuinen. Omistaja näköjään päästää sen surutta pihalle itsekseen, jossa se sitten puuhailee kaikennäköistä mielenkiintoista. Tänään se pölli maasta, Andiamon karsinan edestä, muovisen porkkanapalapussini ja juoksi se suussa voitonriemuisena pitkin pihoja. Olin juuri saanut Andiamolle riimun päähän, mutta jouduin jättämään sen vielä hetkeksi karsinaan, että sain metsästettyä porkkanapussini takaisin. 

Se ei ollutkaan ihan helppo tehtävä. Sisko-koira nappasi pussin heti suuhunsa kun lähestyin sitä, ja juoksi karkuun. Jee, leikitään! Onneksi se päästi pussista irti, jos en seurannut sitä ja alkoi puuhailemaan jotakin muuta, kuten syömään hevosenkakkaa. Se kuitenkin piti minua silmällä kokoajan, enkä tämän vuoksi päässyt pussin lähellekään kun se taas oli koiran suussa. Päätin kokeilla toista taktiikkaa. Lähdin juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. Tämä toimii pentujen kanssa aina ja eikö Sisko-koirakin ampaissut perääni kuin tykin suusta. Jee, nyt me oikeasti leikitään! Sain siis koiran pois porkkanapussilta, jonka se oli nakannut Andiamon aitauksen takana olevalle ruohopläntille, mutta en edelleenkään päässyt siihen käsiksi, koska heti kun Sisko arvasi aikeeni se laukkasi pussin luokse alta aika yksikön. Äh. Koira oli jotenkin saatava kiinni. Juoksin seuraavaksi Andiamon karsinan ovelle, jonne Sisko innosta puhkuen minua seurasi. Jee, mitäs nyt tehdään! Se tuli luokseni ja yritti ottaa kättäni suuhunsa. Minä vuorostani otin Andiamon riimunnarun ja kiinnitin sen Siskon kaulapantaan. Yhdessä kävelimme sitten hakemaan sitä helkatun porkkanapussia, joka ei sitten loppujen lopuksi Siskoa enää kiinnostanutkaan.  

Andiamo raukka oli tästä kaikesta kuitenkin aivan pistoksissa. Se ravaili pikkuaitauksesta karsinaansa ja takaisin höristen mennessään. Se ei selkeästi ymmärtänyt miksi olin laittanut sille ensin riimun ja sitten lähtenyt leikkimään typerän koiran kanssa. Se millään olisi malttanut odottaa kentälle pääsyä. 

Lähdimme siis kentälle. Tässä vaiheessa tosin Sisko-pentu oli kuin niittinä minun kyljessäni, mikä sai Andiamon kierrokset nousemaan. Se lähtikin heti portilta kirmailemaan kuin varsa. Sisko oli tästä aivan innoissaan mutta myös peloissaan. Se juoksi kentälle ja kun Andiamo kääntyi sitä kohti, juoksi sitten minun luokseni turvaan. Andiamo puhisi ja ravaili ympäriinsä koiran joko syöksyillessä sen ympärillä ja piillotellessa mun takana. Yritin saada koiraa pois kentältä, tuloksetta. Se halusi olla lähelläni, mutta niin halusi Andiamokin. Kun hevonen tuli kohti minua, koira lähti pakoon, jolloin Andiamo lähti sen perään - onneksi kuitenkin hyväntahtoisesti. Minusta itseasiassa tuntui siltä kuin se olisi halunnut leikkiä Siskon kanssa. 

Tajusin lopulta, että tästä koira + hevonen yhtälöstä ei seuraisi loppupeleissä mitään hyvää, joten päätin yrittää saada koiran takaisin talon pihalle. Jätin Andiamon kentälle ja lähdin Siskon kanssa reippaasti tallille. Koira juoksi iloisena vierelläni, se selkeästi oli helpottunut että olimme taas kahdestaan. Mutta miten saada koira karistettua kannoiltani? Talon pihalla mietin kuumeisesti seuraavaa strategiaania. Pihahan on aidattu, mutta aidassa on muutamia aukkoja joista koira helposti pääsisi perääni, jos se sitä haluaisi. Ja halusihan se. Olin sen mielestä todella kiinnostava tyyppi. 

Ryhdyin siivoamaan Andiamon karsinaa. Ajattelin, että ehkäpä koira kyllästyisi minuun, jos en kiinnittäisi siihen mitään huomiota ja tekisin jotakin sen mielestä tylsää. Olin oikeassa. Sisko katseli toimiani hetken, sitten se lompsi vähän kauemmaksi tutkimaan jotakin. Pian näin sen ravaavaan toiselle puolen pihaa lintujahdissa. Kun olin siivonnut karsinan, koira olikin jo kotitalonsa terassilla eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Raahasin karsinansiivouksessa käytettävän ison saavin tallista pihalle ja hiivin vähin äänin takaisin kentälle, missä Andiamo minulle jo hörisikin portilla odottavasi. Se oli poissa ollessani piehtaroinut! Jee! Aivan mahtavaa. Ehkä sen olotila on parantunut jo pelkästään sen vuoksi, että täällä on viime päivät ollut vuodenaikaan nähden epätavallisen lämmintä, päivisin jopa yli 20 lämpöastetta. Yöllä sillä ei ole ollut loimeakaan, kun lämpötilat ovat olleet lähempänä kymmentä astetta kuin nollaa ja karvanlähtö on tällä hetkellä huipussaan. 

Mutta siitä enemmän ensi kerralla, tässä kun oli taas ihan tarpeeksi yhdelle lukukerralle! 

Alla kuva Sisko-pennusta

Tässä Sisko on piilossa mun takana.