Onpa Andiamolla nyt vientiä, kun kaikki haluavat tulla sitä katsomaan. Maine on kiirinyt pitkälle! Tällä kertaa mukana oli Suomalaisen Kaverini poika, yhdeksän vuotias koripalloilijan alku. Voi sitä ihmettä. Andiamon piti oikein moneen kertaan tarkistaa tämä pikku mies- Vähän väliä pää kääntyi nuuhkimaan poikaa kun olimme kentällä. Huomasin myös, että hieman oli hevosen energiat erilaiset kuin yleensä, enkä oikein osannut arvella johtuiko se siitä, että olimme käymässä illalla (kun yleensä olen tallilla aamulla) vaiko tästä uudesta vierailijasta. Vai molemmista? (vaiko siitä, että omat energiani olivat erilaiset, kun oli mukana taas enemmän poppoota?)

Olen kyllä huomannut Andiamon kanssa sen, että vaikka se periaatteessa ottaa kaikki vastaan yhtä iloisena ja luottavaisena, kyllä silläkin menee aikansa ennen kuin se tottuu uusiin ihmisiin. Itseasiassa Suomalainen Kaverini tätä kommentoi taannoin myös, sillä hän koki että vasta muutaman tutustumiskerran jälkeen Andiamo alkoi oikeasti luottamaan häneen. Olihan se kokoajan seurallinen ja sosiaalinen, mutta kun Kaverini oli käynyt useamman kerran, se alkoi ottaa kontaktia ihan toisellalailla. Se mm. usein nykyään laittaa turpansa Kaverini olkapäälle ja hengittelee hänen kanssaan silmät puoliummessa. Tällaista se ei todellakaan tee ihan tuiki tuntemattomien kanssa. 

Hehkuvan Auringon Andiamo tuntee vuosien takaa ja sen mielestäni myös huomaa. Se on kuitenkin hänenkin kanssaan ihan vähän varpaillaan, ainakin aina aluksi, ehkä koska ei ole ihan varma mitä Hehkuva Aurinko siltä tulee pyytämään, jos mitään. Aikaisemminhan Hehkuva Aurinko hoiteli Andiamoa kun sillä kisattiin kouluratsastusta. Siitäkin on varmasti jäänyt muistijälki. Etenkin kun huomasin, että suitsienlaiton yhteydessä hevonen vaipui opittuun avuttomuuteen. Osaan vain kuvitella minkälaiset fiilikset Andiamolla on satuloinnista... joten onko ihmekään, jos se hetken pidättää hengitystään Hehkuvan Auringon saapuessa paikalle?

Kyllähän minäkin olen jo vuosikymmenet tiedostanut, että hevonen on tutun ihmisen kanssa erilainen kuin vieraan, mutta vasta viime vuosien aikana olen todella paneutunut miettimään miten hienovarainen ja herkkä tunne-elämä hevosella on. Oman hevoseni kohdalla se oli ilmiselvää ja siksi helppo havaita ja ymmärtääkin, mutta juuri Andiamon (ja edellisestä blogista tutun Leon) kaltaisten "lupsakoiden ruunien" kohdalla se ei olekaan niin silminnähtävää. Varsinkin tilanteissa, joissa tehdään ja puuhataan, moni hevosen tunnetila saattaa jäädä huomaamatta, olemmehan niin keskittyneitä varsinaiseen tekemiseen. Andiamon kanssa ei kuitenkaan "tehdä" juuri mitään, joten siinä ehtii nähdä ja tuntea paljon enemmän kuin näissä "työskentely" tilanteissa. Mutta jos en tarkkailisi Andiamon jokaista elettä ja ilmettä ja fiilistä jatkuvasti, tämä Andiamon "varautuneisuus" vieraiden kanssa menisi ohi minulta. Ja varmasti onkin vielä hyvin paljon edelleen asioita, jotka menevät ohi.

Pistää kyllä taas miettimään mitä kaikkea hevoset meidän ihmisten kanssa joutuvat kestämään. Jos Andiamo, joka kuitenkin elelee kohtalaisen suojattua elämää, reagoi tunnetasolla siihen, että sitä tulee katsomaan uusi ihminen - jopa lapsi - olemalla hienoisen varautunut, miltä tuntuu ratsastuskoulun hevosesta, jota ramppaa monta eri ihmistä viikossa silittämässä, harjaamassa, laittamassa kuntoon ja ratsastamassa? Jokainen vielä omalla tyylillään, omassa tunnetilassaaan. Onko ihme, jos sellaisessa kaaoksessa hevonen alkaa oireilemaan jollakin lailla? Tai vaipuu omaan maailmaansa? Jos nyt ei mietitä edes sitä, miten fyysisesti vaativaa ratsastuskoulun hevosen elämä on ja ajatellaan vain tätä ihmistulvan aiheuttamaa emotionaalista lastia, niin onhan se aika rankka. Kaikki eivät sitä kyllä kestäkään (tai kestääkö sitten oikeasti kukaan, jotkut vain näyttävät siltä kuin kestäisivät). Ja erityisen vaikeaa siitä varmaan tekee se, että kukaan ei ota tätä asiaa huomioon millään lailla. Tai todennäköisesti aika harva. Että onko se vielä rankempaa sitten kuitenkin, ettei kukaan "näe" sinua oikeastaan ollenkaan tai edes muista miettiä mikä tunnetilasi on? Ja voisiko tätäkin asiaa jotenkin työstää ja muuttaa? Pitäisikö ennen ratsastustuntia olla pakollinen kymmenen minuutin "hengittelytauko" jossa otetaan lukua omasta ja hevosen tunnetilasta?