Tänään saapuessani tallille poniinit Dusty ja Basil seisoivat minua ojennuksessa odottamassa tallipihan portilla. Olivat sen näköisiä, että kiva, vihdoinkin tänne tuli joku ihminen kertomaan mitä meidän pitää tehdä ja minne mennä, kun ollaan murtauduttu ulos tuolta tylsältä kentältä eikä oikein enää tiedetä mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. 

Otin taskustani porkkanan toiseen käteen ja autostani riimunnarun toiseen (minulla on erikoispitkä naru jota käytän Andiamon kanssa ja jota en ikinä jätä tallille, sillä olen huomannut että narut katoavat joko aidan korjausnaruiksi tai koiran talutus vehkeiksi) ja jäin odottelemaan ponien lähettyville. Dusty tuli korvat hörössä heti luokseni ja kun sai porkkanaa jäi viereeni seisomaan. Kyhäsin sille riimunnarusta riimun päähän. Tässä vaiheesa myös Basil oli päättänyt lähestyä minua, mutta porkkanapalan saatuaan sinkosi äkkiä takavasemmalle, josta se katseli minua erittäin epäluuloisen näköisenä.

Jätin Basilin pohtimaan maailman menoa ja talutin Dustyn kentälle, jossa näin heti aidassa sen kohdan josta pikku karkulaiset olivat päässeet livahtamaan ulos työnnettyään ensin sivuun yhden muovisista aitarakenteista. Pienen neuvottelun jälkeen (lue: seisomme miettimässä ja söimme porkkanoita) sain Dustyn seuraamaan mua pikkuaitaukseen, jonne jätin sen siksi aikaa, että saisin Basilin kiinni. 

Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Pikkuponi oli seurannut meitä puoleen väliin rinnettä, mutta kun se näki minun tulevan riimu kourassa, se kirmasi kentän vieressä olevaa mäkeä ylös metsään sen näköisenä, että juoksisi mielummin maailman ääriin kuin päästäisi minut lähelleen. Jaahas sitten.Päätin käyttää hyväkseni klassista ehdollistumista tarkoittaen siis sitä, että hain tallista ruokintaämpärin. Maailmassa ei ole (ihmisten kanssa asuvaa) hevosta, joka ei kiinnostu ruokintaämpäristä, etenkin jos sinne on pohjalle heitetty Andiamon ihanaa melassin kyllästämää mysliä, joka sopivasti ratisee ämpärin pohjalla. 

Basil seurasi mua ämpärin voimalla hienosti kentälle, mutta pikkuaitaukseen se ei olisi millään halunnut tulla. Halusin kuitenkin ottaa Andiamon ulos, joten jotenkin poni oli saatava Dustyn luokse pikkuportista läpi. Pääsin niin lähelle, että Basil sai nuuhkaistua ämpärin sisältöä kerran ennen kuin taas vetäytyi kauemmaksi. Surullista nähdä miten vähän tämä poni luottaa ihmisiin, se todella selkeästi pelkäsi minua.

Menin ämpärin kanssa pikkuaitaukseen, avasin portin niin auki kuin sain, ja annoin Dustyn syödä ämpäristä ruokia. Dustyhan innostui niistä oikein todenteolla ja hetken pelkäsin, että se sekoaa kokonaan ja joudun joko poistumaan ämpärin kanssa tai antamaan sen sille kokonaan. Onneksi juuri sillä hetkellä Basil päätti tulla osingoille ja syöksyi päätä pahkaa portista pikkuaitaukseen. Jätin ämpärin maahan ja pistin portin kiinni. Huoh. 

Soitin Isoäidille ja kerroin, että heidän poninsa olivat olleet ulkona ja että kaikki oli nyt hyvin, mutta oli vaikea sanoa kuinka kauan ne olivat olleet pihalla. Ja kuinka paljon vihreää ruohoa ne olivat tällä karkumatkalla kerenneet vetää nassuihinsa. Mäessä oli pieniä poninjälkiä vieri vieressä eli kyllä siellä oli oltu mässäilemässä. Kehotin pitämään poneja silmällä, jos ne eivät olleet saaneet vihreää vähään aikaan (tai vuosiin?)

Sitten hain Andiamon, joka oli jo ihan sekoamispisteessa karsinassaan ja halusi ulos juuri sillä sekunnilla. Mutta heti kun se lähti kävelemään, katsoin, että hevonenhan ontuu ja ihan selvästi. Kentällä sitten tutkailin sen jalkoja ja totesin, että vasen etunen oli tosi kipeä. Millään ei olisi antanut nostaa oikeaa etusta ja konkkasi muutenkin ympäriinsä kolmijalkaisena. Katsoin, että omistajan auto on pihassa ja meinasin ensin mennä ovelle koputtelemaan (en tosin tiedä mille ovelle, heidän talonsa on järkyttävän kokoinen kartano jossa on neljä sisäänkäyntiä) mutta ajattelin, että kokeillaan tekstaria, puhelimeenhan hän harvoin jos koskaan vastaa. 

Laitoin tekstarin, jossa kerroin, että Andiamo ontuu nyt aika reippaasti. Oletko kotona, minä kysyin. 

Olen kotona, olen ollut vähän kipeänä ja vasta heräilemässä (klo lähenteli kymmentä aamulla) Voitko soittaa eläinlääkärin? Sillä on varmaan kaviopaise.

Öööö. Kuka on sun eläinlääkäri? Missä on numero? Miksi minä soittaisin, tämä on sun hevonen? Kiinnostaisiko tulla katsomaan sieltä kartanosta tätä hevostasi, joka kipuilee pihassasi?  

Seuraavaksi Omistaja antoi eläinlääkärin nimen. Mulla ei puhelin oikein toimi just nyt, en voi soittaa. Tallissa on numero. 

Jaahas. Onkohan nyt niin että jokin muu ei toimi kuin se puhelin, hyvin sillä näkyy tekstaus sujuvan. Menin talliin, numeroa ei ollut missään. Ilmoitin tämän Omistajalle. Ilmoitin myös, että mun oli lähdettävä pian kotiin. Hetken päästä tulee vastaus:

Voitko kattoa numeron netistä, olen juuri lähdössä itsekin, en nyt ehdi soittaa. 

Anteeksi kuinka??  Juurihan sanoit heränneesi ja olevasi kipeä.

Katselin Andiamoa, sillä oli selkeästi kipuja. Se läähätti, sieraimet olivat laajenneet ja kasvot kireät. Omistajallakin oli selkeästi jokin henkilökohtainen kriisi itsellään, ei voi tietää. Voi helvetti.

Vein Andiamon talliin, alamäkeen oli vaikea kävellä, joten tulimme aika hitaanlaisesti sen lyhykäisen matkan. Ja porkkanoiden voimalla. Jalka oli selkeästi kipeytynyt lisää tuosta vähäisestä kävelystä mitä hevonen oli tehnyt.

Hyppäsin autoon, mutta sitä ennen googlasin tuon eläinlääkärin, joka oli mulle tuntematon. Soitin hänelle ajaessani kotiin. Puhelimeen vastasi todella asiallinen ja reipas etelä-amerikkalaisella aksentilla varustautunut nainen. Kerroin hänelle Andiamosta ja hän sanoi tulevansa parin tunnin päästä katsomaan. Oliskohan silloin joku paikalla? Kerroin palaavani asiaan.

Äh. Yleensä keskiviikkoisin kirjoitan, joten aikatauluni on joustava, mutta juuri tänä keskiviikkona minulla oli tärkeä meno, jota en voinut siirtää tai perua. Laitoin omistajalle tekstaria ja hän ilmoitti olevansa kiireinen. 

Mutta ei se mitään. Eläinlääkäri on tottunut ottamaan Andiamon itsekseen pihalle ja hoitamaan hommat, hän tekstasi. 

Aha, miksi en ole yllättynyt? Soitin Isoäidille ja kerroin hänelle tilanteen. Hän sanoi voivansa olla paikalla eläinlääkärin tullessa. Hän kertoi myös, että muutama päivä sitten Andiamo oli ollut tosi huonona, että se ei ollut liikkunut ollenkaan aitauksessaan ja hän oli ollut hyvin huolissaan (ei kuitenkaan ollut ilmoittanut Omistajalle?! Eläinlääkärille?!) Seuraavana päivänä Andiamo oli kuitenkin ollut parempi.

Voi hyvänen aika näitä ihmisiä. Onneksi ONNEKSI menin tallille tänään. En ole päässyt sinne taas viikkoon monestakin syystä ja tänäänkin oli aika kiire aikataulu, mutta menin silti. Jos en olisi mennyt, sielläkö se polle parka olisi seissyt tuskissaan kun kukaan ei osaa sitä katsoa ja nähdä että se voi huonosti?? 

Soitin takaisin eläinlääkärille ja kerroin uutiset. Kerroin hänelle vähän tarkemmin Andiamon tilanteesta, siitä että vaikka tämä on todennäköisesti kaviopaise, sillä on kuitenkin muitakin vaivoja, että sen on vaikea käydä makaamaan ja välillä aika köpöttelyä tuo meno. Hän lupasi tutkailla koko hevosta. 

"Soitanko sitten sinulle vai omistajalle?" Hän kysyi. 

Helvetin hyvä kysymys. Vastasin, että parasta ehkä kuitenkin soittaa Omistajalle, mutta jos siitä ei tullut mitään jostain syystä, minullekin voisi aina soittaa. 

Parin tunnin päästä eläinlääkäri soitti takaisin ja kertoi, että oli yrittänyt saada Omistajaa kiinni, tuloksetta. Vastaajaakaan ei ollut mihin jättää viestiä. Haittasiko, että soitti minulle? No ei haitannut, hieman jo odottelinkin tuota soittoa.

Kaviopaisehan siellä oli ollut. Hän oli poistanut kengän ja naulan rei'stä oli tullut mätää. Ja Andiamon pulssi oli ollut järkyttävän korkealla, koska sillä oli niin paljon kipuja. Koivessa oli nyt haude ja Andiamo sai kipupiikin. Huomisesta lähtein sitten annetaan kipulääkkeitä muutaman päivän ajan 

Ja sitten eläinlääkäri jutteli nivelrikosta, vasemmassa polvessa oli hänen mielestään vähän nestettä eikä kintereetkään olleet mitenkään kovin hyvät myöskään. Sanoi katsoneensa niitä Previcox lääkkeitä ja määränneensä vähän vielä vahvempaa annostusta.

"Miksi sillä on edelleen kengät?" hän kysyi seuraavaksi. "Kun ei se varmaan niitä enää tarvitsisi. Ja vielä erikoiskengässä pohjallisien kanssa. Ja pääseekö se kuinka usein ulos tuosta pikkuaitauksesta liikkumaan? Kyllä olisi tärkeää juuri nivelten kannalta että se saisi kevyttä kävelyliikuntaa päivittäin."

Kerroin aika lailla rehellisesti Andiamon tilanteesta eläinlääkärille. Että itse kerkeän siellä käymään vain 1-3 kertaa viikossa ja ettei se juurikaan päässyt ulos muina aikoina. Että kengistäkin on kyllä puhuttu, mutta tuolla liikuntamäärällä en ole varma kestäisikö se tuota kenkien poistoa, kun kengätön kavio tarvitsee liikettä, sitten kuitenkin. Eläinlääkäri kuunteli ja sanoi laittavansa omistajalle sähköpostia, jossa hän suosittelee, että Andiamo pääsisi kopistaan pihalle päivittäin. Ja että tuota kengitystäkin voisi miettiä, että onko se tarpeellista. Ja muutenkin hevosta on hyvä pitää silmällä päivittäin, ettei se joudu tuskissaan olemaan jos on vaikkapa paise kaviossa. 

Että tämmöistä. Eläinlääkärillä onneksi tuntui olevan homma hallussa, todella mukava ja asiantunteva tuttavuus tuo nainen. Nyt vaan odottelen Omistajan tekstaria, jossa hän kysyy minulta voisinko tulla ottamaan hänen hevosensa kopista ulos päivittäin, kun hän ei millään "ehdi". Huoh. 

Ps. Toisaalta en tuota omistajaakaan viitsi kauheasti tuomita, ei voi tietää mitä hänen elämässään on meneillään. En usko, että kaikki on ihan kunnossa. Tai toivon, että hänellä on hyvä syy olla piittaamatta Andiamosta, ettei kyse ole vain yksinkertaisesti silkasta välinpitämättömyydestä. Että niin kauan kuin hän ei näe hevosta tai käy sitä katsomassa, hänen ei tarvitse myöskään kohdata näitä hevostaan koskevia asioita.