No olipa päivä. Varotan, että nyt tulee pitkä kirjoitus. 

Andiamo ontuu yhä. Tuo haude otettiin jalasta pois eilen ja hevosraukka oli ollut aivan tuskissaan eikä halunnut laittaa painoa ollenkaan vasemmalle etujalalle. Omistaja laittoi illalla mulle asiasta tekstaria ja kertoi Isoäidin soittelevan eläinlääkärille hänen puolestaan (miksi? En taas tajua tätä Omistajan haluttomuutta soittaa eläinlääkärille). Noh, aamuun mennessä ei oltu saatu vielä tietoa millon eläinlääkäri pääsee Andia katsomaan, mutta hän oli laittanut viestiä, että jalkaa olisi hyvä liottaa suolaliuoksessa. Omistaja ilmoitti ettei voi sitä tehdä, sillä hän makaa (taas) sängyssä, tällä kertaa jonkinlaisen mahataudin kourissa. (?) 

Menimme Suomalaisen Kaverini kanssa katsomaan tilannetta. Tallille tullessamme näimme heti, että Andiamolla oli selkeästi kipuja. Se ontui vahvasti ja jännästi koristeli nenäänsä sillälailla kun hevoset tekevät ollessaan jännittyneitä. Ei halunnut että sitä harjataan. Kaivelin paikkoja vähän ja löysin ison koirankupin, jossa ajattelin että voisin tuota kaviota liottaa. Tai ainakin harjoitella liotusta, koska olin melko varma, että sen treenaamiseen menisi oma aikansa. 

Niin kuin menikin. Positiivisen vahvistamisen avulla etenin asiassa aika nopeastikin, Andiamo oli nopea oppimaan. Hetken aikaa saimme liotustakin tehtyä, mutta tuo koirankuppi ei ollut kyllä ideaali tuohon hommaan. Sain tallikäynnin aikana tekstarin, että eläinlääkäri tulisi käymään iltapäivällä, ennen neljää. Päätin tulla paikalle, jos vain suinkin kykenin.

Onneksi tulin. Olin myös viisaana pilkkonut pari porkkanaa palasiksi taskuuni, mikä oli hyvä, sillä ilman naksutinta monesta asiasta olisi tullut paljon, paljon vaikempaa. Nimittäin sillä sekunnilla kun eläinlääkärin auto ajoi pihaan, Andiamo säntäsi pikkuaitauksensa perälle sen näköisenä, että varmana ette mulle ainakaan tee mitään toimenpiteitä. Se antoi kuitenkin kiinni kiltisti, mutta näin että sitä pelotti. Se on vaan niin kauhean kiltti ja mukautuvainen, että vaikka sitä pelottaa tai jännittää, se ei juurikaan sitä uskalla näyttää, ainakaan käyttäytymällä huonosti.

Mutta onneksi oli naksutin. Naksuttelin Andiamoa paikoillaan seisomisesta jo ennen kuin eläinlääkäri ehti sen luokse, joten kun hän siihen vihdoin tuli sydäntä kuuntelemaan ja digitaalipulssia kokeilemaan vasemmasta jalasta, Andiamo olikin ihan rento ja keskittynyt tärkeänä seisomaan paikoillaan. Eläinlääkäri kaiveli myös kaviota veitsellä ja löysi sieltä pieniä paisetaskuja. Hän kommentoi hevosen pitkiä varpaita, joista hänen mielestään pitäisi leikata kolme senttiä vähintään pois. 

"Suosittelisin röntgenkuvien ottoa, mutta se maksaa kyllä pari sataa  taalaa", hän sanoi sitten.

Andiamon omistaja oli ihme kyllä myös paikalla hyvässä sielun ja ruumiin voimissa. Tai no, hänen vasemmassa jalassaan on sellainen polveen saakka ulottuva tuki, koska hänellä on joulusta saakka ollut jalkapohassa joku lihas revähtymä, tai jotain sinne päin, en ihan pysy enää mukana näissä hänen sairaskertomuksissaan. Aamuinen oksennustauti /yökötys oli tiessään, jos sitä oli ylipäätään koskaan ollutkaan, mutta nyt hän konkkasi tuo tuki jalassa ympäriinsä.

"Jos sinusta tuntuu, että röntgenin avulla saamme tarkempaa tietoa missä mennään, ilman muuta otetaan röntgenkuvat", Omistaja vastasi.

Näin siis tehtiin. Siinä sitä positiivista vahvistamista sitten todella tarviittiin. Andiamon piti seistä hievahtamatta kahden korokkeen päällä, yksi kummankin etujalan alla samaan aikaan kun Isoäiti kyykki sen jalkojen välissä pidellen isoa levyä ja eläinlääkäri konttasi polvillaan hevosen edessä iso, käsikäyttöinen röntgenlaite käsissään. Minä pitelin hevosta ja naksuttelin sitä ensin laittamaan nuo jalat viisi senttiä korkeiden neliönmallisten korokkeiden päälle, sitten seisomisesta liikahtamatta sillä aikaa kun kuvia otettiin neljä kappaletta, jokainen eri suunnasta ja kulmasta. Omistaja seisoi takanani ja piteli isoa kuuppaa, jossa oli Andiamon lempiruokaa, melassamysliä, jota käytin porkkanoiden lomassa palkkiona. 

Käsittämätön eläin tuo Andiamo. Yhteistyökykyisempää hevosta saa kyllä hakea. Se teki juuri niin kuin pyydettiin ja tyytyväisenä mutusteli myslejä vaikka tämä röntgenprojekti kesti noin puoli tuntia yhteensä ja viimeisessä kuvassa jalan piti olla omituisessa asennossa takaviistossa. Sekä Omistaja että Isoäiti olivat aivan ihmeissään.

"Mikä taikakapine tuo naksutin oikein on?" he kyselivät moneen kertaan. 

Ei ole taikakapine, vaan toimiva koulutusväline. 

Röntgenkuvista selvisi paljonkin asioita. Paiseita näkyi parikin kappaletta, eläinlääkäri kutsui niitä englanniksi nimellä gas pocket eli ne eivät ole mätää täynnä vaan kaasua. Tämä oli minulle kyllä uusi juttu, olen jotenkin aina ajatellut, että paise on täynnä mätää, mutta näköjään siellä voi olla myös kaasua. Paiseiden lisäksi kuvasta näkyi selkeästi kavioluu ja miten järkyttävän pitkä Andiamon varvas on. Lisäksi sillä on erittäin lattana kavionpohja ja kannan alta menevä jänne (enkuksi deep flexor tendon, mikä lie suomeksi?) joutuu puristuksiin kun Andiamo seisoo kannoillaan. Tai ainakin nyt, ilman tuota kenkää. Kulumiakin oli siellä täällä ja hankositeessä kalkkeutumista. Kavioluukin oli aika hauraan ja huokoisen näköinen toisesta syrjästä. 

"Kyllä tuo kavio tulisi nyt lyhentää ensi tilassa. Koska voi olla, että hevonen ontuu myös tuon jänteen vuoksi. Ettei tässä ole vain kyse paiseesta, nyt kun kenkä on poistettu", eläinlääkäri sanoi. 

Ehdotin, että raspaisin tuon kavion lyhyemmäksi.

"Ei, kyllä on parasta ottaa kengittäjään yhteyttä", Omistaja sanoi. "Hän saa halvauksen, jos en ota häneen yhteyttä ja pyydä häntä tulemaan tänne. Sitten jos hän ei pääse, ehkä sinä voit sen tehdä. Mutta jokatapauksessa hänen kanssaan on keskusteltava tai hän suuttuu."

Tuumasta toimeen. Omistaja laittoi kengittäjälle tekstaria. Sieltä tuli heti kärkevä vastaus takaisin. Hän luki sen meille ja eläinlääkäri pyöritteli silmiään.

"Noniin, olisihan se pitänyt arvata. Kengittäjät vetävät aina herneen nenäänsä kun minä ehdotan jotakin."

Omistaja yritti muotoilla vastausta. Nyt minulle selvisi sekin miten hän näitä tekstareita kirjottelee. Tai ei kirjota, vaan sanelee. Hänellä on tuo äänentunnistus puhelimessaan. Kengittäjä vastasi, että hän soittaa myöhemmin. 

Eläinlääkäri pisti Andiamon jalan pakettiin ja sanoi, että päivittäin olisi liotettava, jos se vain onnistuu. Ja heti huomenna pitäisi se varvas lyhentää. Särkylääkkeitä ja antibioottikuuri (koska jotain tulehdustilaakin hän oli kuvissa nähnyt ja haluaa estää sen pahenemista). Ja jos ei onnu ensi viikolla, kenkä takaisin ja kantoja pitäisi nostaa, kun ne jänteet on ihan ylikireällä. Takajaloistakin hän puhui, kuinka ne hankositeet on ihan venyneet. 

Jep. Aika päreinä kyllä alkaa hevonen olla. Emme kuitenkaan siinä hetkessä keskustelleet siitä mikä on prognoosi, siis pidemmän päälle. 

Menin kotiin ja pyysin Omistajaa laittamaan viestiä sitten kun oli keskustellut kengittäjän kanssa. Noh, varmaan voi arvata mitä seuraavaksi tapahtui. Kengittäjä soitti minulle. Ja vaahtosi ja paasasi puhelimeen ensimmäiset viisi minuuttia niin kovaa, että mieheni kuuli sen yläkertaan saakka. Enkä minä saanut sanaakaan väliin.

"Kuule, siinä varpaassa ei ole mitään vikaa niin kuin ei ole jalassakaan. Kaikki johtuu nyt vain tuosta paiseesta ja on ihan turha kuvitella, että siellä on mitään muuta vikaa. Itseasiassa Andiamon oikea jalka on paljon pahempi kuin tuo vasen, siinä ei ole kymmeneen vuoteen ollut mitään vikaa eikä ole nyttenkään. Sitäpaitsi sille ei voi tehdä mitään, se kavio on aina ollut tuollainen ja tulee aina olemaan, ei siinä mikään varpaan lyhentäminen auta pätkääkään, päin vastoin. Varsinkaan kun se kavio ei ole edes liian pitkä."

Huoh. Sain jossain vaiheessa keskeytettyä herran meuhkaamisen. Kerroin mahdollisimman selvästi siitä mitä röntgenissä oli näkynyt. Pääsin ehkä puoleen väliin kun ukko alkoi taas raivota. Että hän on kengittänyt hevosia 25 vuotta ja minun on turha kuvitella, että tiedän häneen verrattuna asiasta yhtään mitään. Ja että eläinlääkärikään ei kyllä tiedä mitään, se nyt on ihan selvä. Että kun hän on kengittänyt Andiamoa yli kymmenen vuotta eikä sillä ole ollut ongelmia niin ei sillä ole nytkään. Ja sillä sipuli. Ja että jos haluamme lyhentää sitä varvasta niin sitten voimme kutsua jonkun muun sen tekemään, mutta hän ei kyllä sitä tee.

"Että voit kertoa Omistajalle, että jos hän haluaa vaihtaa kengittäjää, siitä vaan."

Jaahas, selvä. Täytyy nyt sanoa, että itse olen eläinlääkärin kanssa samaa mieltä. Varvas on järkyttävän pitkä ja sen näkee paljaalla silmälläkin, mutta röntgenkuvassa se oli todella selvää. Kannat olivat ihan lättänät ja liiaksi alla. Lisäksi näkee miten vaikeaa Andiamon on kävellä ja seistä edes tuolla jalalla, koska varvas on niin pitkä. Ja kun kengittäjä vasta kävi kengittämässä, vain kaksi viikkoa sitten. Että miten pitkä tuo varvas on sitten neljän viikon päästä?

Sain kengittäjän tyyntymään kertomalla hänelle, että Andiamon omistaja arvostaa hänen ammattitaitoaan. Mutta, että eläinlääkäriäkin kannatti kuunnella ja ainakin miettiä, josko tällä voisi olla jotain viisasta sanottavaa tähän asiaan. Sanoin, että Omistaja olisi varmaan yhteydessä, sitten kun Andiamo ei enää ontuisi. Että katsotaan. Kiitos ja näkemiin.

Laitoin Omistajalle tekstaria ja kerroin mitä kengittäjä sanoi. Aikalailla on puun ja kuoren välissä nyt Omistaja raukka. Joko hän hankkii uuden kengittäjän, mikä on aina vaikea asia hänelle varmasti tai sitten hän ei tee niin kuin eläinlääkäri neuvoo. Ja Andiamo kipuilee tässä kaiken tämän keskellä. Tosin ei ole sanottua että eläinlääkäri on oikeassa, sillä sekin on mahdolista, että todentotta vain ne pikkupaiseet aiheuttavat kipua. Mutta täytyy sanoa, että vaikka en mikään asiantuntija olekaan röntgenkuvien suhteen, olin kyllä aika vakuuttunut monesta asiasta tuon kuvan nähtyäni. Ja siihen en usko ollenkaan ettei hevosen jalan asentoja voida kengityksen ja vuolun avulla muuttaa. Tai ei kyse ole edes uskomisesta, vaan tiedän, että niitä voi. Se tietenkin että kannattaako niitä noin vanhan hevosen kanssa enää alkaa muuttamaan on sitten eri asia. 

No, katsotaan miten draama jatkuu. Omistajan on nyt tehtävä päätöksiä ja ihan sama mihin suuntaan hän lähtee, hän tulee astumaan jonkun varpaille.