Ystäväni Ehdoton oli aikoinaan todella hyvä ratsastaja, mutta hän ei ole juurikaan istunut hevosen selässä melkein kymmeneen vuoteen. Itsekään en ole kauheasti ratsastellut ja syitä tähän on monia, mutta ehkä sopivan hevosen puuttuminen elämästäni on tällä hetkellä se suurin syy. Olisihan noita hevosia, mutta itselläni on kuitenkin aika erilaiset kriteerit ratsastamiseen kuin monella muulla ihmisellä. Haluaisin esimerkiksi luoda maasta käsin kiinteän suhteen hevoseen, ennen kuin pyytäisin siltä lupaa nousta sen selkään. Lisäksi hevosen pitäisi tuo lupa antaa. Haluaisin myös ratsastaa kuolaimettomilla, jos mahdollista ja hevosen elinolosuhteetkin tulisi olla kunnossa, jotta sen elämä ei olisi noin ylipäätään stressaavaa. Mielelläni myös maastoilisin, vaikka kyllä sitä kentälläkin voisi pyöriä, jos se olisi hevosenkin mielestä miellyttävää ja motivoivaa. Eli aikamoiset kriteerit mulla, etenkin täällä Kalifornian olosuhteissa toteutettaviksi. 

Mutta Ehdoton on eri asemassa. Hän ei halua enää koskaan ratsastaa metriäkään millään hevosella. Tämän päätöksen hän teki eräänä helmikuisena päivänä vuosia sitten, päivänä, josta tuli eräs hänen elämänsä suurimmista käännekohdista.

Kyseessä oli Mary Wanlessin vuotuinen istuntakurssi täällä Kaliforniassa. Olen itsekin Maryn kursseille osallistunut, sekä täällä että Englannnissa hänen omalla tallillaan. Olen käynyt hänen opettajakoulutuksensa läpi ja ratsastanut monet kerrat Maryn haukankatseen alla. En nyt ala tässä puimaan sen enempää Maryn pedagogisia taitoja, mutta sanotaanko, että hänellä ei ole luontaista kykyä eläytyä toisten ihmisten tunteisiin. Istunnan ja hevosen biomekaniikan ja oppimisteoriankin hän kuitenkin tuntee. Itseasiassa olen melko vakuuttunut, että tämä nainen on jonkinasteinen nero ja voin vain suositella hänen kirjojaan ja kurssejaan. Mutta mikään ihmiskuiskaaja hän ei todellakaan ole.  

Ehdoton oli kurssilla ratsastusoppilaana Leo-blogista (http://leijonasydan.blogaaja.fi/) tutun Terapeutin hevosella Segovialla. Segovianhan sitten myöhemmin omisti Andiamon Omistaja ja se kuoli parisen vuotta sitten tontille vakavan lannemurtuman jälkeen. Ehdoton kertoi, että oli kurssin viimeinen päivä ja paineet olivat kovat. Häntä oli jo julkisesti haukuttu edellisillä tunneilla ja hän koki, että nyt oli näytön paikka. Segovia kuitenkin vastusteli verryttelyssä ja muuttui kokoajan vain laiskemmaksi ja passiivisemmaksi.

"Muistan kuinka vetelin Segoviaa kolme kertaa pitkällä kouluraipalla mahan alle". Ehdoton kertoi seistessämme Andiamon kanssa sen tallin edessä keskiviikkona. Näin, että häntä puistatti. "Löin sitä kovaa, koska halusin onnistua." Hän pudisteli päätään surullisena.

"Mutta ei se auttanut. Tunti meni aika heikosti ja piikittely jatkui."

Seuraava ratsastaja oli Suuren Valmentajan Tytär. Hän ratsasti Andiamolla, mutta käyttäytyi hevosta kohtaan niin väkivaltaisesti, että tunti keskeytettiin ja häntä pyydettiin poistumaan paikalta rauhoittumaan. Suuri Valmentaja halusi kuitenkin, että Andiamo pääsisi jatkamaan tuntia, sillä hän halusi esitellä hevosen erinomaisuutta. Siksi hän pyysi Ehdotonta ratsastamaan sitä (miksi hän ei itse mennyt Andiamon selkään onkin sitten toinen tarina, hevonen oli kuitenkin hänellä koulutuksessa...).

"Minun ei olisi pitänyt suostua. Kuten tiedät, minua nöyryytettiin kaikkien kolleegojeni ja oppilaideni edessä sillä tunnilla. En ole tuntenut sellaista häpeää koskaan, se oli järkyttävää."

Olen kuullut tarinan niin monelta muultakin ihmiseltä; Suurelta Valmentajalta, Hehkuvalta Auringolta ja Terapeutilta, jotka kaikki olivat paikalla ja näkivät tapahtumat omin silmin. He myös kuulivat kuinka maailmankuulu valmentaja murskasi Ehdottoman toiveet ja uskon itseensä ratsastajana ja ihmisenä. 

En tiedä miksi hän meni niin tekemään, sitä ei taida kukaan tietää. Olen ennenkin nähnyt Wanlessin kohtelevan joitakin ratsastajia erittäin tylysti, etenkin miehiä (Ehdoton on mies, en tiedä olenko maininnut?). Olen myös kuullut hänen sanovan asioita, joita kenenkään opettajan ei tulisi milloinkaan sanoa oppilaalleen tai ylipäätään kenellekään. En usko kuitenkaan, että Wanless tekee tätä ilkeyttään, vaan luulen ennemminkin, että hän ei ymmärrä täysin sanojensa vaikutusta. Kuten jo sanoin aikaisemmin, koen että hänen kykynsä tuntea empatiaa on vajavainen. Toiset kestävät tämän paremmin kuin toiset. Toisaalta suurimmalle osalle oppilaistaan hän on todella ystävällinen. Tällä kurssilla kuitenkin kaikki lähti syystä taikka toisesta menemään vinoon.

"Pakenin kentältä trailereiden luo ja siellä prakasin ihan täysin. Terapeutti tuli minua lohduttelemaan ja vaikka hän teki parhaansa, mikään ei voinut enää korjata tapahtunutta. Päätin silloin, etten halua olla enää osallisena tällaista kulttuuria, jossa pieksen hevosia ja yritän tehdä vaikutuksen ns. auktoriteetteihin, jotka hajottavat itsetuntoni julkisesti."

Mustavalkoinen Ehdoton. Hän päätti siltä istumalta, että hevosen selkään hän ei enää mene. Eikä juuri ole enää mennytkään. Ei ainakaan kouluratsastusmielessä. Pari kertaa hän on kait istunut hevosen selässä tuon jälkeen, mutta ei sitä juuri ratsastukseksi voi kutsua, ainakaan perinteisessä mielessä.

Ehdoton oli laittanut niin pajon toiveita tuohon tuohon kurssiin, Mary Wanlessin tapaamiseen ja ratsastukseen yleensä. Ehdoton ei halunnut olla vain hyvä ratsastaja, hän halusi olla ainutlaatuinen. Ratsastus oli hänen ammattinsa, hänen unelmansa. Ja kun maailmankuulu valmentaja sanoi hänen olevan siinä toivoton tapaus, se rikkoi jotakin pysyvästi hänen sisällään.

"En ole nähnyt tuon päivän jälkeen Andiamoa", hän kertoi keskiviikkona. "Siksi oli tärkeä tulla tänne tänään. Se oli kuitenkin osallisena erästä elämäni suurinta käännekohtaa."

Kuinka olin voinut unohtaa, että Andiamo oli ollut tämän paskamyrskyn keskellä. Että Ehdoton oli istunut juuri sen selässä, kun tuo viimeinen naula oli naulattu hänen arkkuunsa. 

Voi hyvänen aika tätä elämää. Ehdotonkin on saanut kyllä kokea niin paljon syrjintää ja hylkäämistä elämänsä aikana. Rankka lapsuus köyhässä Irlannissa ei siitä helpottunut kun hän teininä ymmärsi kaikessa karuudessaan oman seksuaalisen suuntauksensa. Kun asia selvisi uskonnolliselle perheelle, ainoa vaihtoehto oli äidin rukouksien ja isän raivon saattelemana lähteä Englantiin, jossa hän toivoi löytävänsä edes jonkinasteista hyväksyntää. Sen sijaan hän löysi hevoset, joiden käsittelyssä hän ymmärsi olevansa lahjakas ja, jotka hyväksyivät hänet juuri sellaisena kuin hän oli.

Mutta vuosia myöhemmin, rakennettuaan koko elämänsä hevosten ympärille, hän sai kuulla olevansa täysin lahjaton ja toivoton tapaus. Noin vain joku päätti leikkiä jumalaa ja parilla lauseella kuitata Ehdottoman unelmat typeriksi ja tavoitteet epärealistisiksi. Ja niin kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, vain viikkoja tämän jälkeen Suuri Valmentaja, jota hän ihaili ja kunnioitti enemmän kuin ketään muuta, katkaisi välinsä Ehdottomaan kuultuaan hänen seksuaalisesta suuntauksestaan (jonka kaikki muut kyllä olivat tienneet jo vuosia...). Yhtäkkiä kaikki se minkä Ehdoton oli rakentanut vuosien saatossa täällä Kaliforniassa mureni hänen silmiensä edessä.

Mutta onneksi hän nousi niistäkin raunioista monen mutkan kautta. Kuten hän itse sanoo, se auttoi hänet löytämään tien sinne minne hänen kuuluikin mennä.

Mielenkiintoista oli seurata Andiamoa hänen kanssaan, kun menimme kaikki kentälle hengailemaan. Tyypilliseen tapaan Andiamo ei aluksi ottanut vierailijoihin mitään kontaktia. Oli hienoa seurata miten kunnioittavasti Ehdoton ja Epämääräinen antoivat Andiamolle tilaa ja kuinka he kehonkielellään viestittivät olevansa harmittomia kääntämällä kylkensä Andiamon päin ja luomalla katseensa maahan. 

Ehdoton löysi puoliksi tyhjän hevosten leikkipallon ja istui sen päälle kentän nurkkaan Epämääräisen jäädessä hengailemaan aidan reunalle vähän matkan päähän. Jutellessamme niitä näitä, puidessamme Andiamon tilaa ja omia tunnetilojamme, Andiamo tarkkaili meitä ensin vähän kauempaa. Pian se kuitenkin käveli tutkimaan, että keitäs nämä tyypit ovat. Se lähestyi Epämääräistä ensin monta kertaa ennen kuin uskaltautui Ehdottoman luo. Olen aivan satavarma, että se tiesi tarkalleen kuka hän oli, traumaattinen kokemus sitoo tämän hevosen ja miehen kyllä yhteen loppuelämäksi.

Vihdoin Andiamo tuli hitaasti Ehdottoman eteen ja pysähtyi siihen. Ehdoton ojensi kätensä ja hetken he koskivat toisiaan. Andiamo hengitteli Ehdottoman päälle rauhallista ja anteeksiantavaa energiaansa. Minusta tuntui, että se vapautti Ehdottomassa jotakin tärkeää.

"Miltä susta nyt tuntuu?" mä kysyin.

Ehdoton hymyili minulle. "Hyvältä, siltä kuin kaikki olisi nyt ookoo. Olen iloinen, että sain mahdollisuuden tulla tänne tänään, selvittämään tämän asian."

"Aivan kuin ympyrä sulkeutuisi?", minä kysyin.

"Nojaa, en tiedä sulkeutuvatko ympyrät koskaan. Ehkä elämä on ennemminkin sellaista spiraalia eikä asioiden tarvitse koskaan olla lopullisia tai loppuunkäsiteltyjä. Ne vain ovat osa sellaista jatkuvaa aaltoliikettä." 

Niinpä. Elämän aaltoliikettä. Siinä mennään välillä aallonharjalla ja välillä aivan pohjalla, mutta aina vaan liikutaan johonkin suuntaan. Välillä tuntuu, että peräsin on rikki, toisinaan sen on potkinut päreiksi joku muu ja joskus oma ote on siitä vain irronnut. Mutta aina me kuitenkin kampeamme itsemme taas kiinni ohjaimiin ja teemme parhaamme suunnan löytämiseksi.