Vain hevonen voi olla hevoselle toinen hevonen.

Mikään muu; ei ihminen, ei vuohi, kani tai koira eikä ainakaan katosta roikkuva pallolelu, voi korvata hevoselle toista hevosta. Se on totuus, jonka sain taas tänään todistaa omin silmin. 

Olin sopinut Isoäidin kanssa, että tapaisimme tallilla kello kymmenen, jotta voisimme kokeilla tarhata Andiamo ja Dusty yhdessä. Itse olin paikalla puoli tuntia etuajassa, koska halusin laittaa Andiamon ulkoilemaan kentälle ennen tätä kauan odotettua h-hetkeä. Ajattelin, että olisi ehkä parempi, että Andiamo ja Dusty voisivat ensin leikkiä pienen hetken aidan yli niin kuin yleensäkin. Tuosta pienestä hetkestä tuli kuitenkin yli tunnin mittainen, sillä kahtakytä vailla yksitoista Isoäitiä ja Ponityttöä ei näkynyt mailla halmeilla. Itselläni oli tapaaminen puoli kahdentoista jälkeen (jonka Isoäiti tiesi) ja ajattelin, että tässäkö tämä nyt sitten olikin. Mietin jo, että ehkä Ponityttö ei halunnutkaan laittaa hevosia yhteen ja koska hän ei osannut sanoa sitä suoraan, viestin toivottiiin menevät perille näin kautta rantain. Olen vissiin asunut Kaliforniassa liian kauan kun ajatuksenjuoksuni menee välittömästi tätä rataa... 

Viisitoista vaille yksitoista he kuitenkin kurvasivat pihaan kovasti anteeksi pyydelleen. Kysyivät kerittäiskö me sitten kuitenkin vielä koklaamaan niitä hevosia yhteen. Mulla oli vielä puoli tuntia aikaa (jos oikein aikaa venytettäisiin), joten sanoin että eiköhän se onnistu. Olin kyllä tässä vaiheessa sitä mieltä, että vaikka sitä aikaa ei olisi, sitä jostain tehtäsiin. Parasta käyttää tilaisuus hyväksi silloin kun se on, ettei käy niin että taas joku peruu asian.

Sanat eivät riitä kertomaan kaikkea sitä mitä näin ja tunsin seuraavan puolen tunnin aikana. Otin paljon kuvia, niistä osa on alla. Aluksi hevoset vain hengailivat yhdessä, lähinnä Andiamo seuraili Dustya kun se tutki kenttää ja etsi heinänkorsia jotka Andi oli missannut. Välillä ne pysähtyivät nuuhkimaan toisiaan. Pikkuhiljaa ne aloittivat pienen kisailun, Dusty puri Andiamoa kyljestä, Andiamo puri Dustya kaulasta, sillälailla hellästi näykkien. Välillä Dusty pyrähti juoksuun ja Andiamo säntäsi perään. Sitten taas näykittiin ja kaulailtiin, Dusty kävi jopa piehtaroimassa, joka kertoo kuinka rentoutuneita nämä kaksi olivat toistensa seurassa. Muutenkin vaikutti siltä kuin ne olisivat olleet yhdessä koko elämänsä. 

Juttelin Isoäidin ja Ponitytön kanssa, kerroin hevosten elekielestä ja tulkitsin parhaani mukaan kaikkea sitä mitä silmiemme edessä tapahtui. Pikkuaitauksen portti oli alunperin jäänyt auki ja yhdessä vaiheessa heti alkuun Andiamo säntäsi sinne. Kävin kuitenkin hätyttämässä sen sieltä ulos ja suljin portin, koska pikkuaitauksessa on aika ahtaat oltavat, enkä halunnut kummankaan hevosen joutuvan sinne niin sanotusti loukkoon. On nimittäin tärkeää, että hevosilla on tilaa väistää toisiaan. Jos toinen pyytää toista väistämään, mutta tämä ei pysty koska on nurkassa jumissa, siitä voi olla ikäviä seurauksia. Isoäiti kyselikin tästä asiasta paljon, oli selvää, ettei hänellä tai Ponitytöllä ollut juuri kokemusta hevosten yhdessäolosta, vaikka he ovat hevosia jo vuosia pitäneet yhdessä. Dusty ja Andiamo kommunikoivat erittäin vähäeleisesti toistensa kanssa. Andiamo väisti selkeästi (mun mielestä) Dustya enemmän ja piti tähän kunnioittavaa välimatkaa, jos Dusty ei ottanut kontaktia. Kertaakaan Andiamo ei kääntänyt esimerkiksi takapuoltaan Dustyyn päin, ele, jonka Dusty teki muutaman kerran Andiamolle. Se tosin väisti heti ja se oli tarpeeksi pienelle Dusty-ponille. 

Uskomatonta, miten Andiamokin osasi niin hyvin kommunikoida Dustyn kanssa, vaikka se ei ole ollut toisen hevosen kanssa sitten vuoden 2005 jolloin se ulkoili Wundarin kanssa, jos nyt ei päivittäin niin ainakin pari kertaa viikossa. Sitä ennen sillä ei myöskään ollut ollut kaveria vuosiin, ehkei sitten nuoruusaikojen? Mutta niin se vain sujui taas kuin tanssi vaikka edellisestä kerrasta oli aikaa. 

Lopulta hevoset päätyivät meidän ihmisten eteen. Andiamo seisoi ihan hipi hiljaa, keskittynyt ilme naamallaan samalla kun Dusty nuuhki sen kehoa ihan joka puolelta. Lopulta Dusty alkoi näykkiä Andiamon oikeaa etukyynärpäätä. Silloin Andiamo päästi kurkustaan mitä uskomattomimman äänen; käheän, surullisen vaikerruksen. En voi tätä muuten kuvailla. Dusty jatkoi tuota näykkimistä, se otti jopa hellästi kyynärpääihoa hampaittensa väliin ja veti ja vatvoi sitä hampaillaan, Andiamon ynistessä silmät puoliummessa. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Dusty jatkoi tätä "hierontaa" hetken, sitten se näykki ja hieroi Andiamon etujalkaa alas vuohiseen saakka, siirtyen sen jälkeen tuon kyynärpään kautta Andiamon kylkeen ja mahan alaustaan. Koko tämän ajan Andiamolla oli silmät lurpallaan ja kielikin välillä oli huulien välissä, kuin eläinlääkärin sedaation jäljiltä. Välillä se hieroi naamaansa Dustyn kylkeen ja selkään tai roikotti päätään Dustyn selän päällä euforiasta voihkien.

Dusty "käsitteli" Andiamon kehoa tähän malliin noin viisitoista minuuttia. Koko tämän ajan Andiamo vaikersi tuota käheää, korkeanuottista yninää, joka oli yhdistelmä sydäntäsärkevää surua ja ylitsevuotavaa nautintoa. Turha varmaan sanoa, että me ihmiset katselimme tätä kaikkea suu auki. 

Isoäiti alkoi kyynelehtimään ensimmäisenä ja näin, että Ponityttökin pyyhki silmiään. Itsekin nieleskelin kyyneleitä, niin uskomattoman kaunis ja herkkä tuo hevosten hetki yhdessä oli. Oli kuin Dusty olisi hoitanut Andiamon kehosta jokaikistä kohtaa, joka oli kipeä. Isoäitikin kommentoi tätä:

"Aivan kuin Dusty yrittäisi hieroa Andiamon kipeitä raajoja, aivan kuin se yrittäisi jotenkin sitä auttaa sieltä missä on kipuja." 

Ajattelin itse ihan samaa. Dustyn elkeissä oli tiettyä määrätietoisuutta, mutta myös hellää huolenpitoa. Ja Andiamo... se seisoi kuin huumattuna, ottaen vastaan kaiken mitä pieni parantaja-poni sille antoi. Itse otin tuosta monta videonpätkää, mutta koska puhelimeni tekee kuolemaa, se jätti äänen äänittämättä joten tuota Andiamon ääntelyä en saanut valitettavasti ikuistettua. 

Kun minun oli vihdoin lähdettävä, päätimme ottaa hevoset sisään, sillä Ponityttö halusi tulla ratsastamaan Rockylla. Kuin yhteisestä sopimuksesa Dusty ja Andiamo erkanivat toisistaan ja lähtivät käyskentelemään ympäri kenttää. Mutta kun Andiamo näki Ponitytön tulevan Dustyn luo riimun kanssa, se hätääntyi. En meinnannut saada sitä kiinni, koska se oli niin huolissaan siitä, että Dusty vietäisiin sen luota pois. Kun talutimme hevoset talliin, Andiamo juoksi karsinassaan edes takaisin, höristen rakkaalle Dustylle vaikka poni oli edelleen näköpiirissä, eikä edes kovin kaukana.  

Toivon nyt, että myös Isoäiti ja Ponityttö ottavat Andiamon ulos ja laittavat sen Dustyn kanssa seurustelemaan vaikka vain tunniksi päivässä. Tai puoleksi tunniksi. Puhuinkin heille asiasta ja he lupasivat tehdä näin. Mutta mutta. Katsotaan kuinka käy. Toivon, että jostain revin itse aikaa ja pääsen tallille taas pian laittamaan nämä kaksi yhteen. Myös Omistajalle pitää laittaa kuvia ja videota, että hän näkee miten tärkeää Andiamolle on olla toisen hevosen kanssa. Jospa tämä kannustaisi Omistajaakin tekemään asian hyväksi jotain. 

Vain hevonen voi olla hevoselle toinen hevonen. 

dustynkaa5.jpgdustynkaa2.jpgdustynkaa1.jpgdustynkaa8.jpgdustynkaa9.jpg

dustynkaa4.jpg