Voi mikä viikko! Andiamo on päässyt joka aamu ulos kentälle Dustyn kanssa. Siellä ne leikkivät, juoksevat ja hoitavat toisiaan parisen tuntia, kunnes joko minä tai Ponityttö laittaa ne sisälle. Andiamo on kuin muuttunut mies, niin paljon energisempi. Jäykkyyskin on melkein tiessään, ihan ihmettelin miten notkeasti se tänäänkin ryykäsi kentälle. Isoäitikin raportoi nähneensä Andiamon makaamassa useaan otteeseen, mikä tarkoittaa sitä, että se pääsee makaamaan. Jee!! 

Nyt sitten on suuri suru sydämessäni, sillä olen lähdössä sunnuntaina Suomeen ja Suomen kautta myöhemmin Italiaan, jonne muutamme asumaan. Miten käy Andiamon? 

Näin tänään Isoäidin ja Ponitytön aamulla ja juttelin heidän kanssaan asiasta pitkällisesti. He sanoivat, että Dustykin on ollut pirteämpi ja rauhallisempi nyt kun sillä on kaveri.

"Se oli aina aikaisemmin aina aamuisin jotenkin säikky ja hermostunut, mutta nyt se on suorastaan seesteinen", Ponityttö raportoi. Hyvä uutinen, mikä varmasti motivoi heitäkin laittamaan nämä kaksi yhdessä tarhaan. Ponityttö kertoi taluttaneensakin Andia ja Dustya yhdessä ja kuulemma hyvin meni. Ne kun ovat nyt kuin paita ja peppu. Luulen, ettei Andiamoa edes tarvitsisi taluttaa, se kun seuraa Dustyn perässä minne vain.  

Laitoin Andiamon Omistajallekin viestiä tästä. Kerroin Andiamon hyvästä kunnosta ja tarhaamisen positiivisista vaikutuksista. Ehdotin, että hänen 17-vuotias tyttärensä ottaisi asiakseen laittaa Andiamo tarhaan Dustyn kanssa edes pari kertaa viikossa. Siihen kun ei mene aamulla kuin viisi minuuttia. Kerroin, että Ponityttö ottaisi Andiamon sisälle kun tulisi Isoäitinsä kanssa ruokkimaan hevoset ja siivoamaan karsinat. Painotin, että tämä ulkoilu lisäisi Andiamon elämänlaatua ja -pituuttakin varmaan huomattavan paljon. Omistaja vakuutti, että homma on hoidossa. Niinpä niin. Ainoa vaan, että minä en usko taas näistä puheista sanaakaan. Ihan kamalaa olla näin skeptinen, mutta kun nämä lupaukset on nähty nyt niin moneen kertaan. Luottamustani ei lisännyt Omistajan viimeinen kommentti, joka oli totaalinen valhe:

"Kunhan saan kipsin pois jalasta, minä voin alkaa laittamaan Andiamoa ulos myös. Ennen kipsiä laitoin sen aina aamuisin ulos kello kahdeksalta ja Ponityttö otti sen sitten sisään kymmenen jälkeen." 

Noh, tiedän ettei hän koskaan laittanut Andiamoa ulos, Ponityttö ja Isoäiti ovat kertoneet minulle ettei Andiamo ikinä päässyt pihalle ennen kuin minä ilmestyin paikalle. Mutta tämä on taas tätä Omistajan illuusiossa elämistä. Hän haluaisi kuvitella olevansa sellainen hevosenomistaja, joka ei pelkästään ajattele hevosensa parasta vaan toimii myös sen mukaisesti, joten hän valehtelee jopa itselleen. Uskon vakaasti, että hän kuvittelee oikeasti laittavansa Andiamon sitten ulos, kun kipsi on poissa, mutta tiedän myös satavarmasti ettei hän tule sitä koskaan tekemään. Surullista, mutta totta. 

Näistä Omistajan toiveunista sain taas hyvää näyttöä viime viikolla kun ystäväni Vikellysvalmentaja tuli hakemaan itselleen Omistajan upo uutta vikellysvyötä, joka homehtui satulahuoneessa käyttämättömänä. Olin nähnyt sen siellä jo aika päiviä sitten ja kun Vikellysvalmentaja mainitsi etsivänsä käytettyä vikellysvyötä, joka olisi myynnissä, kerroin hänelle tuosta vyöstä. Omistajalla oli myös muutakin kamaa, pari uutta vikellyspiiskaa, patjoja, vaahtomuoveja vyön alle ja valkoisia juoksutusliinoja ja suitsia. Vyökin oli täysin käyttämätön, vitivalkoinen. Vikellysvalmentaja tietenkin innostui tästä kovin ja halusi ostaa nämä kaikki kamat. Omistaja ei kuitenkaan voinut niistä kokonaan luopua, siltä varalta että hän joskus perustaa vikellysryhmän. Tämä vikellysryhmän perustaminen on asia, josta hän on unelmoinut noin kaksikymmentä vuotta tai ainakin niin kauan kuin minä olen tuntenut hänet (17 vuotta) Siksi hän rakensi pyöreän kentänkin tontilleen ja hankki itselleen ensin Ikaros-nimisen hevosen ja myöhemmin Andiamon. Hän osti myös monta vikellyspukkia ja kaikki varusteet. Hänen tyttönsä hetken harrastikin vikellystä ja he treenasivat ehkä minuutin tyttären hevosella Segovialla. Mutta kuten kaikki muutkin Omistajan suunnitelmat, tästäkään ei sitten loppujen lopulta tullut mitään. Tätä nimenomaista vikellysvyötä ei oltu käytetty kertaakaan, se oli edelleen valmistajan muoveissa. 

Vikellysvalmentaja sai ottaa kuitenkin vyön mukaansa, mutta vain lainaan. Vikellyspiiskoja hän ei voinut ottaa ollenkaan, koska Omistaja oli niihin niin kiintynyt (vaikka ne homehtuvat tällä hetkellä trailerissa).

"Hyviä piiskoja on niin vaikea saada ja jos minä vaikka tulevaisuudessa sen vikellysryhmän vaikka perustan", hän perusteli. 

Katsoimme Vikellysvalmentajan kanssa toisiamme. Tiesimme molemmat, että kyseistä vikellysryhmää ei tule koskaan olemaan. 

"Ymmärrän hyvin", Vikellysvalmentaja sanoi myöhemmin minulle. "Nämä tavarat ikään kuin edustavat tuota hänen ikuista unelmaansa, joka ei koskaan toteutunut. Tavaroiden myyminen merkitsisi unelmasta luopumista. Hän ei ole valmis luopumaan siitä." 

Näinhän se on. Mutta aikamoisessa haavepilvessä Omistaja elää kun itselleen valehtelee näin. Ja kun tämä ei ole ainoa asia, missä haavemaailma ja realiteetit eivät kohtaa Omistajan maailmassa. Siksi mun on todella vaikea nähdä, että hän ikinä laittaa Andiamoa ulos Dustyn kanssa vaikka hän kuinka lupailee. Ja siitä olen niin  kovin surullinen. Koen, että olen tuonut Andiamon elämään paljon positiivista, mutta nytkö se kaikki katoaa kun minä lähden?