Eilen, ollessani lenkillä koirieni kanssa, näin erään naisen kiljuvan koiralleen ja mätkivän tätä naamaan remmillä. Koira oli sekuntteja aikaisemmin kiskonut naista kohti omia koiriani, ja koska naisella oli ote melkein herpaantunut hihnasta, hän kiukustui koiralle. Näen näitä tunteenpurkauksia täällä Italiassa, jossa tällä hetkellä majailen, harva se päivä. Tuntuu, että ihmisillä hitsaa koiriensa kanssa kiinni pienimmästäkin syystä.

Mutta eihän tämä ole vieras ilmiö hevosmaailmassakaan. Itseasiassa eräs keskeinen teema hevosten ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä on ihmisen tunnetila ja sen hallitseminen. Viime kuussa se taas nähtiin, muun muassa silloin, kun kävin opettamassa Napit Vastakkainta ja Dreamia. Napit Vastakkain on nimensä mukaisesti aika tuittupäinen tyyppi, joten hänellä voisin kuvitella olevan ongelmia tunteiden hallinnan kanssa ihan joka päiväisessä elämässäänkin, mutta hevosten kanssa tämä piirre tulee esille ääntäkin nopeammin.

Onneksi Napit Vastakkain kuitenkin tiedostaa asian jo itsekin. 

"Mua niin hävettää, että kun pyydän jotain Dreamilta eikä se tottele, ensimmäinen reaktioni on raivo. En ratsasta raipan kanssa, koska en luota itseeni", Napit Vastakkain kertoi minulle. "Mutta mitä mä teen kun hevonen ei suostu esimerkiksi ravaamaan kuin yhden kierroksen? Tekisi mieli ruveta sitä potkimaan, mutta ei siitä ole mitään apua, päin vastoin. Dream pysähtyy ja vastustelee vielä enemmän. Ja siitäkös mun raivo lisääntyy entisestään."

Mikä siinä onkin, että hevoset onnistuvat saamaan meissä aikaan näin voimakkaan tunnereaktion ja vielä niin nopeasti? Ja aina vaan uudelleen ja uudelleen? Minunhan se pitäisi tietää, sillä sen lisäksi, että olen nähnyt niin monien muiden kamppailevan frustraation, ärtymyksen, kiukun ja joskus suorannaisen raivonkin kanssa, olen itse joutunut myös kohtaamaan samoja tunteita itsessäni. Useammin kuin kerran.

Työstimme Napit Vastakkain istuntaa ja keskivartalon hallintaa puoli tuntia ja sen päätteeksi hän sai Dreamin ravaamaan hienosti lähestulkoon näkymättömien apujen avuilla. Hevonen lähti liikkeelle reippaasti ja pitkillä sivuilla se näytti liikkuvan todella hyvin. Kulmissa ja ympyrällä tilane oli kuitenkin toinen. Pian Dream siirtyi käyntiin Napit Vastakkain yrityksistä huolimatta. Hän katsoi mua ärtynyt ilme naamallaan ja huokaisi. 

"Tätä mä juuri tarkoitan. Nyt mua alkaa ketuttamaan ja mä oikein tunnen, kuinka se vaikuttaa hevoseen. Dream menee siitä ihan lukkoon. Mikä lisää vielä tätä mun frustraation määrää. Mutta en voi mitään omille tunteilleni". Napit Vastakkain tilitti.

Juttelimme hetken siitä, mitä hän itse arveli olevan kiukun takana.

"Noh, ainakin olen kauhea kontrollifriikki. Jos jokin asia ei mene niin kuin olin ajatellut, mulle tulee kauhea paniikki."

"Paniikki mistä?" kysyin.

"En mä tiedä. Siitä kai, etten enää hallitse tilannetta ja mitä vain voi tapahtua. Dreamin kanssa alkaa pelottaa, että se pillastuu ja viskaa mut selästä", Napit Vastakkain sanoi. Sitten hän katsoi mua itsekin hieman hämillään. "Oikeastaan mä tajuan nyt, että mua pelottaa aika paljon ratsastaa Dreamiä. En tiedä miksi, eihän se ole mitään koskaan tehnyt, mutta olen nähnyt sen vikellyksessä ja siinä se joskus juoksee ihan hulluna tai pukittelee."

Keskustelimme hetken siitä miksi Napit Vastakkain arveli hevosen käyttäytyvän vikellyksessä näin. Hän luetteli useitakin syitä: juoksuttajalla ei ollut kovinkaan hyvä hienosäätö ja hän otti Dreamia joskus liian kovasti suusta kiinni, jolloin tamma selkeästi aina pelästyi. Toisaalta joskus myös vikeltäjät säikyttivät sitä tahattomasti vikeltäessään. Ja ehkä sillä oli kipuja, Napit Vastakkain oli huomannut sen välttelevän tiettyjä asioita ja luimivan kovasti kun kamoja laitettiin selkään. Ja harjatessa. 

"Ja muutenkin se reagoi aika voimakkaasti joissakin tilanteissa, jos sitä ei osaa lukea", hän vielä sanoi. Hän oli hetken hiljaa. "Nyt mua ei enää pelotakaan, tajuan, että olen alitajuisesti ajatellut tuota asiaa, mutta eihän se edes liity tähän tilanteeseen ja siihen mitä me teemme Dreamin kanssa yhdessä. Pyrin kuitenkin aina kuuntelemaan sitä ja ottamaan huomioon sen fiilikset."

Juttelimme tunnetiloista vielä lisää ja kävi ilmi, että Napit Vastakkain oli todella huolissaan siitä, mitä muut tallilla olevat henkilöt; hoitajat, ratsastajat ja valmentajat, ajattelivat siitä mitä hän teki Dreamin kanssa.  

"Jos se pysähtelee enkä saa sitä raviin, ajattelen, että he tuomitsevat mut heti. Puhuvat, että en osaa ratsastaa tai että olen liian lepsu ja tietämätön kukkahattutäti", Napit Vastakkain kertoi. "Mikä on ihan älytöntä, sillä vähätkö mä edes oikeasti, järjellä ajatellen, välitän siitä mitä ne ajattelee. Mutta tämä selkeästi tulee mukaan tähän juttuun. Koska kun ratsastan täällä yksin, kiukku ja frustraatio ei tule niin äkkiä. Ellei mua siis pelota." Hän naurahti. "Voi hyvää päivää, mä tarvitsen näköjään psykoanalyysiä, enkä ratsastuksenohjausta."  

Puhuimme vielä hetken Napit Vastakkain tilanteesta. Sitten ehdotin, että sen sijaan, että menettäisimme hermomme hevosen kanssa, miettisimme miksi Dream ei halua jatkaa ravaamista kierroksen jälkeen. Miksi se hidastaa kulmissa? Kerroin, että jos hevonen ei toteuta pyyntöämme, asialle on oikeastaan vain kaksi selitystä:

1.   Hevonen ei ymmärrä mitä pyydämme

2.   Hevonen ei halua toteuttaa tai kykene toteuttamaan pyyntöämme.

Ensimmäisessä tapauksessa meidän on selvitettävä miksi hevonen ei ymmärrä. Osaako se asian eli onko se ylipäätään ikinä oppinut sitä? Jos se on sille opetettu, pyydämmekö itse asiaa oikein/selkeästi/ymmärrettävästi? Häiritsemmekö jotenkin tahtomattamme tehtävän suorittamista esimerkiksi jännittymällä?

Toisessa tapauksessa tilanne on ehkä hieman monimutkaisempi. Jos hevonen ei pysty tai halua toteuttaa pyyntöämme, se johtuu siitä, että tehtävä on sille epämieluista. Tämä taas voi johtua siitä, että hevosta sattuu, pelottaa tai se ei yksinkertaisesti koe kykenevänsä fyysisesti suoritukseen.

Hevosen kipua ei ole aina helppo huomata, etenkin jos se on vaikka selässä tai lantiossa. Sen helpompaa ei ole aina ymmärtää ja nähdä, jos hevonen ei yksinkertaisesti ole vielä valmis suorittamaan liikettä, jota siltä pyydetään. Pelkokin voi olla haasteellinen todeta, etenkin jos hevonen pelätessään ennemminkin jähmettyy kuin juoksee karkuun.  

Dream tapauksessa juttelimme sekä sen mahdollisista kivuista että sen tasapainosta, joka ei ole ihan niitä parhaita. Hevosella on vikelletty paljon, mutta sitä on ratsastettu vastapainoksi luvattoman vähän, siksi tamma on erittäin vino. Lisäksi sillä on vanhoja ja vähän tuoreempiakin vammoja jaloissaan, jotka ovat omalta osaltaan lisänneet sen toispuoleisuutta (jos onnut vasenta jalkaa kaksi kuukautta, takuuvarmasti kehosi menee siitä vinksalleen)

"Mä olenkin miettinyt, että kun me ravataan kulman läpi, Dream tuntuu kaatuvan. Etenkin oikeassa kierroksessa. Silloinhan se aina siiryy käyntiin", Napit Vastakkain totesi miettiväinen ilme naamallaan. Näin hänen ilmeestään, että nyt lähti iso vyyhti purkautumaan hänen päässään. "Se tekee niin varmaan siksi ettei vain yksinkertaisesti kykene enää ravaamaan ja pitämään pakkaa kasassa."

Niinpä. Nyt suurin kysymys olikin se, miten voisimme auttaa hevosta.  

On tärkeää ymmärtää miksi raivostumme eläimelle, kun se käyttäytyy ei-toivotulla tavalla. Asian selvittämäinen ei ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta jos haluamme kasvaa paremmaksi hevosihmiseksi, meidän tulee uskaltaa katsoa peiliin ja kaivaa esiin totuus, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Vain sen tekemällä voimme vapautua tuosta tunteesta ja kohdata hevosen (ja itsemmekin) hyväksyvässä ilmapiirissä. Kun löydämme avaimen raivon takana piilotteleviin tunteisiin, kaikki muuttuu. Ei hetkessä, mutta ajan kanssa.

En sano, ettemmekö enää koskaan tuntisi kiukkua tai muita vastaavia tunteita, sillä niillekin on paikkansa elämässämme, mutta nyt ymmärrämme paremmin mistä ne ovat kotoisin. Lisäksi voimme oppia suhtautumaan ratsastuksessa ja muussakin hevosen käsittelyssä kohtaamiimme vaikeuksiin neutraalisti tai jopa aidolla uteliaisuudella.

Kas, hevonen tekee X, mistähän se johtuu? Mitä hevonen yrittää kertoa minulle? Teinkö minä jotain saadakseni tämän aikaan ja jos tein, mitä se oli? Vai johtuuko tämä jostain muusta? Miten minun pitäisi nyt toimia, etta tilanne ratkeaa? Kuinka kommunikoida rakentavasti? Nämä ovat kysymyksiä joita ainakin omassa mielessäni kelailen, kun hevosten kanssa olen tilanteissa, joissa aikaisemmin olisin tuntenut frustraatiota tai ärtymystä. Kuulostaa ehkä kovin työläältä, ja sitä se onkin siihen aikaisempaan "puut poikki ja pinoon, sinähän menet tai itket ja menet" - metodiin. Tai työläs on väärä sana, sillä itse koen, että se on vain hyvin, hyvin erilaista. Aikaa vievää ehkä, mutta mielenkiintoista, antoisaa ja opettavaista hyvän mielen hevostelua.