Eilen olin käymässä itsekseni Andiamon luona. Joskus tulee vain voimakkaasti sellainen tunne, että on päästävä tallille yksin, ihan rauhassa vain olemaan hevosen kanssa. 

Rocky-poni oli tarhaamassa kentällä, kun ajoin pihaan. Päätin kuitenkin jättää sen sinne rauhassa odottelemaan ja lähdin Andiamon kanssa lenkille metsään. Näin heti, että se oli ollut viime näkemän (eli keskiviikon) jälkeen kentällä, sillä riimun asento naulassa oli erilainen ja hevonenkin oli sieltä täältä kuivuneen mudan peitossa. Mahtavaa! 

Kävimme ensin asfalttitietä pitkin toisessa suunnassa ja kun se sujui hyvin, lähdimme mäkeä alas metsään. Mutta heti alkumetreillä huomasin, että Andiamoa jännitti enemmän kuin koskaan. Se pysähtyikin silmät pystyssä rinteeseen ja tuijotti sieraimet levällään kiinteästi metsään. Mieleeni tuli heti, että nyt siellä on jokin villieläin, josta minä en tiedä mitään, mutta Andiamo kaiken. Mutta vaikka kuinka kuikuilin, en nähnyt enkä kuullut mitään outoa. Uskon kuitenkin vakaasti näihin ensivaikutelmiin, jotka päähäni tulevat, sillä olen vuosien saatossa oppinut, että niissä on usein perää. Ennen kuin tutustuin eläinkommunikaatioon, ajattelin vain että ne olivat omaa intuitiotani taikka jopa mielikuvitustani, mutta sittemmin olen ymmärtänyt, että myös mukanani oleva hevonen "kertoo" minulle ajatuksen tasolla näitä asioita. Ja nyt Andiamo oli sitä mieltä, että metsässä oli jokin eläin. 

Hetken siinä seisottuamme jatkoimme matkaa, mutta Andiamo oli niin varuillaan, että päätin heti, ettemme mene porttia pidemmälle. Mikä oli kyllä ihan hyvä ratkaisu, sillä kun käännyimme portilla kotiin, Andiamolle tuli jo aika kiire. On kyllä uskomatonta miten kiltisti se kuitenkin pysyi vierelläni, vaikka sen ilmiselvästi teki mieli lähteä täydellä ravilla ylös mäkeä. Siinä se sitten esitti vieressäni piaffia. Kertoo ehkä siitä, miten paljon paremmassa kunnossa se nykyään on!  Pysyin itse todella rauhallisena ja vaikka Andiamo onkin iso hevonen, koskaan ei tullut sellanen olo etten pärjää taikka että pelottaa sen into. Itseasiassa pystyin hyvin pitämään sykkeet alhaalla siitäkin huolimatta, että hevosella ne vetelivät kyllä aika korkealla. 

Laitoin Andiamon hetkeksi takaisin pikkuaitaukseen, jotta voisin hakea Rockyn kentältä pois. Se odottikin jo valmiina portilla. En ole sitä aikaisemmin käsitellyt ja mielenkiinnolla lähestyin sitä nyt. Ponista (tai oikeastaan se ei kyllä ole poni vaan aito ja oikea mustangi, kaulassa olevine tatuointeineen kaikkineen) huokuu minusta sellainen jännä umpimielisyys ja nyt kun olin lähietäisyydellä, tämä umpimielisyys oli jotenkin erityisen käsinkosketeltavaa. Vaikka Rocky haisteli kättäni, koin, että se teki sen hyvin tympeänä. Ponissa on jotakin vastahakoista, vaikka se ulkoisesti on todella kiltti ja ottaa ihmiseen kontaktia. Toisaalta moni hevonen oppii tämän kontakitinoton ja tietää, että se on kannattavaa toimintaa, silloinkin kun ei aina huvittaisia olla ihmisen kanssa.

Jos totta puhutaan, mieleeni tulee Rockya katsellessani yhä uudelleen ja uudelleen englanninkielinen sana "cringe". Sanakirja kääntää cringe-sanan kyyristymiseksi ja taakse päin vetäytymiseksi, mutta sitä käytetään usein esim. silloin kun ajatellaan, että eläimellä on kipuja ja se ikään kuin "pitelee itseään". Tämä on mielikuvani Rockysta. Että vaikka se tulee esimerkiksi luokse, se kuitenkin henkisesti "vetäytyy pois päin". 

Laitoin Rockylle riimun päähän ja talutin sen tallille. Se seurasi minua hyvin kuuliaisesti, mutta umpimielisenä, aivan kuin se olisi mielummin ollut missä tahansa muualla kuin siinä lähelläni. Tämä fiilis tuli vielä selvemmin esille kun otin ponilta riimun pois. Se vetäytyi salamannopeasti toiselle puolen aitausta, aivan kuin se olisi paennut minua henkensä kaupalla. Mieleen tuli, että sitä on joskus aikoinaan lyöty tässä samassa tilanteessa, niin epäluuloisesti se kyräili minua aitauksen perältä. Vasta kun käänsin sille selkäni, se lähtikin perääni ja tuli takkiani nuuskimaan.  Kun käännyin silittämään sitä, se oli taas "normaali" rauhallinen itsensä.

Erikoinen tapaus. Andiamon omistaja on minulle jo kahdesti hehkuttanut Rockyn rauhallisuutta. 

"Aivan mahtava poni, sen kanssa voi tehdä mitä vain eikä se ikinä sano vastaan," hän sanoi viimeksikin. 

En nyt ole aina varma onko tämä sen-kanssa-voi-tehdä-mitä-vain niin hyvä asia. Rocky vaikuttaa jotenkin poissaolevalta, tai siltä, kuin se vain kestäisi tätä maailmanmenoa, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.  Mutta juu, mun fiiliksiä taas nämä, totuus voi olla toisenlainen. 

Tässä kuva Rockysta kotiaitauksessa. Utelias se kyllä on, tulee heti katsomaan mitä teen, kuten tästäkin näkee. Kun kyyyristyin ottamaan kuvaa aidan raosta, Rocky lähti tulemaan luokseni.

photo%202.jpg

Alla toinen kuva, joka on otettu suoraan tallin edestä. Siinä näkyvät sekä Nip että Andiamo ja niiden välissä oleva ruokintavälikkö. Niphän asuu tuossa karsinassa ja Rocky karsinan ulkoaitauksessa, joka on tämän rakennuksen oikealle puolella. Tosin joskus niiden paikat on vaihdettukin. Nip on kyllä rauhallisempi karsinassa kuin aitauksessa, jossa se tykkää rampata levottomasti edes takaisin.

Andiamon aitaus on rakennuksen takana. Tässä ylläolevassa kuvan (ja siis tallin) taustalla näkyvä alue on tyhjä, enkä ymmärrä miksi sitä ei myös käytetä hevosien ulkoilualueena. Olisi hienoa, jos siihen rakennettaisiin hevosille lisää jaloittelutilaa.

photo%201.jpg

Tuosta ruokintaväliköstä vielä sellainen juttu, että Andiamon Omistaja kertoi hauskan tarina niiltä ajoilta, kun Andiamon kaverina vielä oli Segovia, Leijonasydän-blogista tutun Terapeutin entinen andalusialainen. Kerran Andiamo oli saanut karsinansa puomit auki ja lähtenyt seikkailemaan. Se oli löytänyt heinäpaalin tuosta ruokintaväliköstä, mutta sen sijaan, että olisi syönyt sen itse siinä mistä sen löysi, se olikin raahannut sen väliköstä ulos. Eikä siinä vielä mitään, paali oli raahattu Segovian oven eteen ja siitä sitten Omistaja löysi hevosensa päät yhdessä mässäilemästä. Andiamo on sellainen kaveri, empaattinen ja toiset huomioonottava!