En kerennyt viikkoon käymään Andiamon luona. Osittain oli kyllä keleistä kiinni tämä myös, sillä viime viikolla täällä satoi monta päivää vettä kuin aisaa. Ja kun tiesin, että siellä kentällä pikkuaitauksissaan ne seisoivat, en lähtenyt sitten sinne mutaan ja märkään Andiamoa moikkaamaan. Vähän oli tänäänkin epävarma olo, että mitenköhän Andiamon kanssa mitään oikein voi tehdä, jos hevoset on viety tallinkorjauksen ajaksi taas kentälle omiin lokeroihinsa. Kun se Andiamon lokero on siellä Nipin lokeron takana. Olin siis varautunut vain hengailemaan ruunan kanssa kentän aitauksessa, jos niikseen tulisi.

Ilokseni hevoset olivat kuitenkin tallissa, kun saavuimme Suomalaisen Kaverini kanssa paikalle. Andiamo oli jotenkin vähän maansa myynyt, en tiedä, jotenkin sen energiat oli vaisut - ainakin aluksi, ja mielessä kävi josko sillä olisi vähän jotain särkyjä. Kovin rauhallinen se ainakin oli, ehkä väsynytkin?

Menimme kentälle ja päästimme Andiamon vapaaksi. Seillä se sitten vaelteli aikansa ja aina välillä tuli meitä moikkaamaan. Olin tuonut kentälle pari harjaa ja pallon, jonka kanssa ajattelin tehdä vähän harjoituksia. Tuota palloa olen aikasemminkin sille tarjonnut target trainingin kohteeksi, mutta silloin Andiamo ei olisi voinut olla siitä vähempää kiinnostunut. Ajattelin, että kokeilen uudelleen, koska en oikein osannut määrittää syytä sen välinpitämättömyyteen. 

Kokeilin uudelleen pallon kanssa target trainingia, siis ihan niitä perusteita, joissa esine on kädessäni ja hevosen koskettaessa sitä nenällään tulee ja naksaus ja palkka. Tätähän on tehty jo paljon muovipullon kanssa ja Andiamo on tykännyt kovasti. Mutta jälleen kerran tämä pallo ei kiinnostanut. Itseasiassa Andiamo suorastaan teki parhaansa välttääkseen koskettamasta palloa. Se ei suinkaan pelännyt sitä, pallo on sille erittäinkin tuttu sillä löysin sen nimenomaan Andin ulkoaitauksen nurkasta, jonne se oli hylätty, se vain ei ollut näkevinäänkään sitä..Mielenkiintoista oli se, että Andiamo kosketti pallon sijaan toista kättäni. Se teki tämän pari kertaa samalla kuin minä yritin tyrkyttää palloa. Mutta ei, polle kurotti pallon ohi ja koski kättäni jossa oli naksutin. Kun siitä ei seurannut mitään, se huokaisi ja kosketti pari kertaa erittäin nyrpeän näköisenä palloa, sai naminsa ja käveli pois.

Ajattelin vielä testata johtuiko tämä kaikki tosiaan pallosta. Otin käteeni sinisen piikkisuan ja tein target trainingia sen kanssa. Johan rupesi lyyti kirjoittamaan. Ensin kosketeltiin sitä kädessä, lopulta jopa maassa Andiamon edessä. No problem.

Mikähän siinä pallossa tökkii? Olin mielessäni ajatellut opettaa Andiamon nostamaan kyseisen pallon ylös maasta ja laittamaan sen vaikka ämpäriin tai antamaan minulle. Kun siinä on sellainen kahvakin ihan sitä varten. Mutta on selvää, että suunnitelmiin tulee muutos.

Muutenkin jäin miettimään Andiamon käyttäytymistä. Se selkeästi tykkää kun naksutinta käytetään ns. normielämän perinteisissä hevosille kuuluvissa tehtävissä kuten pysähtymisessä, peruuttamisessa, ruohonsyönnin lopettamisessa ja jopa juoksutuksessa/suoristus- ja taivutusharjoituksissa (sheippaaminen). Mutta kun sen kanssa tehdään jotakin sellaista, jossa sen pitää itse oivaltaa asioita mitä siltä halutaan ja nämä asiat poikkeavat aikaisemmin, ns. perinteisessä hevoselämässä pyydetyistä asioista (kuten juuri tämä esineen koskeminen), se menee vähän lukkoon. Olen nähnyt tämän saman ilmiön muutamien muidenkin hevosten kanssa, etenkin naksuttelun alkuvaiheessa. Varsinkin kun pitäisi lähteä kokeilemaan ja tarjoamaan erilaisia käytöksiä, hevosen pää ei kestä. Oma tammani poistui usein paikalta ja meni johonkin hetkeksi asiaa miettimään. Saattoi kyllä lopulta tulla takaisin ja tarjota jotakin, kokeilla uudelleen. Mutta aluksi tämäkin oli ihan mahdotonta. Ja mitä enemmän hevoselta vaadittiin omaa ajattelua, sen vaikeammaksi se kävi. Ei kuitenkaan siksi, ettei se olisi tajunnut mitä siltä haluttiin (sitä ajattelua ja kokeilemisen kautta uuden oppimista) vaan siksi, että siitä oli kaikki yritteliäisyys aikoinaan koulutettu unholaan.

Joitakin hevosia olen tavannut, jotka ovat menneet ihan tilttiin tajuttuaan, että saavat nyt valita mitä tekevät ja jos tekevät oikein, saavat ihmisen antamaan namia ja jos tekevät "väärin", ei tapahdu mitään. Se voi hevosesta, jota on koko sen elämän alistettu, komennettu ja ehkä rankaistukin uusien asioiden yrittämisestä tai väärän käytöksen kokeilemisesta, tuntua yitsepääsemättömän ylivoimaiselta ja pelottavalta. Vaikka ajatuksen tasollahan tämän pitäisi olla vapauttavaa, eikö? Mutta jos aina tulee sanomista kun vähän jotain yrittää, äkkiä sitä oppii olemaan yrittämättä. Pätee myös ihmisiin, etenkin lapsiin. Sellaisesta on vaikea tulla takaisin. Joskus mielestäni Andiamollakin on sellainen ilme naamallaan, että oikeastiko tässä saa nyt saa ajatella omilla aivoillaan? Oikeastiko tässä ei ole koiraa haudattuna niin kuin ihmisten jutuissa yleensä?

Tässä vielä kuva tämän päivän rapsutussessiosta. Andiamolla on kovasti kutisevaa rupea mahan alla. 

rapsutuksia1.jpg