Eilen vein ystäväni Hehkuvan Auringon Andiamoa tapaamaan. Hehkuva Aurinko on tuttu edellisestä blogistani Leo Leijonasydämestä (linkki blogiin alla), jossa hän oli kutakuinkin (ihmis)pääosassa. Hehkuvan Auringon sydänhän petti ja puolitoista vuotta sitten hän sai uuden sydämen sydämensiirtoleikkauksessa. Hänen hevosensa Leo lopetettiin puoli vuotta sitten ja sen jälkeen Hehkuva Aurinko ei juurikaan ole ollut hevosten kanssa tekemisissä. 

Olinkin hieman huolissani Hehkuvan Auringon ja Andiamon kohtaamisesta, sillä tiedän, että Hehkuvalle Auringolle on tyypillistä joutua tunteiden valtaan ja takertua lähistöllä oleviin ihmisiin ja eläimiin. Muistissani on edelleen elävästi se päivä jolloin Leo siirtyi toiseen ulottuvuuteen hevosesi-isien laumaan ja sen omistaja Hehkuva Aurinko prakasi aivan täysin. Hänhän heittäytyi kentän hiekassa makaavan kuolleen hevosensa päälle ja itkeä nyyhkytti elottoman hevosenruumiiseen takertuen todella pitkään. Lopulta jouduimme raahaamaan hänet siitä pois, sillä tilanne meni jotenkin ihan överiksi ja hänen surunsa lähenteli jo hysteriaa. Mikä ei sinällään ole paha asia, jokaisella on oma tapansa surra ja se pitää hyväksyä. En vain ollut ihan varma mitä tapahtuisi jos nämä kokemukset Leon lopettamisesta nousisivat jälleen pintaan Andiamon kanssa.

Hehkuva Aurinko oli kuitenkin erittäin rauhallinen ajaessamme tallin pihaan. Hän tuntee Andiamon hyvin jo ennestään sillä myytyäni Andiamon sen nykyiselle omistajalle yli kymmenen vuotta sitten, hevonen siirtyi melkein heti entisen valmentajani Suuren Valmentajan talliin. Hehkuva Aurinko oli silloin myös Suuren Valmentajan oppilas ja usein autteli häntä tallin hevosten kanssa. Hän toimikin Andiamon hoitajana kisa- ja valmennusmatkoilla. Nyt hän ei kuitenkaan ollut nähnyt Andiamoa moneen vuoteen eli sen jälkeen kuin hevonen oli laitettu eläkkeelle kouluratsun työstään.

Vaikka Hehkuva Aurinko oli päällisin puolin tyyni, päättelin Andiamon käytöksestä, että pinnan alla kuitenkin kyti jotakin. Andiamo oli nimittäin ensimmäistä kertaa jonkin verran kärsimätön ja ehkä jopa vähän ärtynyt. En ole koskaan nähnyt sen laittavan korviaan luimuun, mutta Hehkuvan Auringon tullessa sen lähelle, se luimisteli, joskin hyvin lievästi. Se myös vaikutti jotenkin levottomalta. 

En kommentoinut asiaa mitenkään taikka edes reagoinut siihen. Huomasin kuitenkin, että Hehkuva Aurinko perääntyi Andiamon luota pois, mikä oli hyvä juttu, koska ajattelin että ruuna saattaisi jopa näykkäistä häntä. Mikä olisi kyllä ollut aivan ennen kuulumatonta, sillä se ei ole aikaisemmin osoittanut tällaisia elkeitä ollenkaan kenenkään kanssa. Hevonen rauhottui kuitenkin heti kun se sai tilaa. Otin siltä loimen pois samalla kun Hehkuva Aurinko seuraili tilannetta vähän kauempana, hevosen ulottumattomissa.

Menimme kentälle yhdessä ja kun päästin Andiamon vapaaksi, se lähti pois luotamme toiselle puolen aitausta. Seisoskelimme Hehkuvan Auringon kanssa aamuauringossa ja katselimme kuinka Andiamo tutki paikkoja ja söi maassa olevia heinänkorsia. Hehkuva Aurinko otti puheeksi oman hevosensa Leon. 

"Joskus minulla on sitä niin kauhea ikävä, että kaipuun tunne on ihan fyysinen," hän sanoi. Vaikka hänellä oli kasvoillaan aurinkolasit, näin että hän oli liikuttunut. Juttelimme asiasta lisää ja näin kuinka Hehkuva Aurinko rentoutui silmissä. Hänelle teki hyvää puhua Leosta. Tajusin myös, että hän tuskin voi kovin monen kanssa Leon ikävästä puhua tähän sävyyn, sillä harvat ehkä täysin kykenevät ymmärtämään miten syvä hänen suhteensa tähän hevoseen oli ollut. Monen mielestä se oli "vain" hevonen ja siksi olisi outoa ikävöidä sitä niin paljon kuin Hehkuva Aurinko nyt kuvaili sitä ikävöivänsä. 

Kun Hehkuva Aurinko rentoutui, Andiamokin tuli luoksemme. Se parkkeerasi väliimme ja pyysi rapsutuksia. Minusta on aina hienoa huomata kuinka hevoset osaavat lukea näitä tunnetilojamme kuin avointa kirjaa. Luulen, että Hehkuva Aurinko oli tallille tullessaan aikamoisessa tilassa. Hänet tuntien, hän varmaan halusi vain halata ja koskea Andiamoa ja "ripustautua" siihen. Tämä oli kuitenkin Andiamolle liikaa, sillä vaikka se tykkääkin kosketuksesta, se ei halua olla kenenkään kainalosauva. Vasta kun seisot omilla jaloillasi ja otat vastuun omista tunteistasi (sen sijaan että projisoit niitä hevosen niskaan), hevonen ei halua olla kanssasi tekemisissä. Nyt kun Hehkuva Aurinko oli työstänyt tuota Leo-asiaa, joka oli kokoajan ollut hänellä mielessä ja sydämessä, hän oli vapauttanut tämän riippuvaisen energian itsestään ja simsalabim, hevonen oli valmis olemaan hänen kanssaan.

Koska Andiamo oli juuri piehtaroinut, se oli yltäpäältä mudassa. Sanoin lähteväni hakemaan harjoja tallilta ja jätin Hehkuvan Auringon ja Andiamon kahdestaan kentälle. Ajattelin, että ne tarvitsivat tuon hetken yhdessä sillä minulla oli vahva tunne, että Andiamolla oli "asiaa" Hehkuvalle Auringolle. Kun tulin takaisin, nämä kaksi seisoivat auringossa ja Hehkuva Aurinko nojasi Andiamon kaulaan otsallaan. Hänen vasen kätensä oli kevyesti Andiamon ryntäiden päällä ja oikea sen sään päällä. Siinä he seisoivat ja hengittelivät yhdessä. Andiamon kasvoilla oli levollinen, vakaa ilme, aivan kuin se olisi keskittynyt johonkin syvälliseen jokaisella solullaan. 

Harjailimme ja hoitelimme Andiamoa Hehkuvan Auringon kanssa melkein tunnin. Andiamo seisoi välissämme kuin patsas, alahuuli lerpattaen ja silmät puoli ummessa. Se selkeästi nautti kaikesta huomiosta mitä se sai osakseen. Hehkuva Aurinkokin oli silminnähden rentoutunut, tämä oli juuri se mitä hän tarvitsi: tilaisuuden olla hevosen kanssa ihan konkreettisesti.

"Ihanaa olla näin lähellä hevosta jälleen", hän sanoi yhä uudelleen ja uudelleen. "Haluan tulla tänne pian uudelleen. Voisinko tulla jo ensi viikolla?"

Kerroin hänelle, että hän varmaan voisi ruveta käymään tallilla vakituiseen, jos haluaisi. Tuskinpa ainakaan Andiamon omistajalla olisi sitä mitään vastaan, mutta lupasin kysyä. 

"Voisin tulla sinun kanssasi pari kertaa nyt ensin", Hehkuva Aurinko sanoi. 

Kun ajelimme takaisin kotiin päin, Hehkuva Aurinko ihmetteli omaa hyvää oloaan. Tuntui kuin jokin taakka olisi nostettu pois harteilta. Aivan kuin olisi vieraillut Leon luona, vaikka Leoa ei ole edes olemassakaan enää.

"Andiamon kanssa oli vain niin hyvä olla, erilailla kuin Leon kanssa, mutta silti hyvä", hän sanoi.

Tiedän mitä hän tarkoittaa. Andiamolla on rakkautta kaikille. Sitä ei voi väkisin ottaa, mutta jos sille antautuu, se ympäröi sinut kokonaan. Voit uida ja kellua siinä kuin lämpimässä vedessä. Ei ole ihme, että kaikki jotka käyvät kanssani Andiamo tapaamassa haluavat sinne takaisin yhä uudelleen ja uudelleen. Se läsnäolon ja tyyneyden määrä minkä sieltä saa mukaansa on koukuttavaa. Kohta pitää varmaan alkaa jakamaan jonotusnumeroita - tai jotain. 

Linkki Leijonasydän-blogiin  http://leijonasydan.blogaaja.fi/