andihuhti16.jpg

Andiamo voi jo paljon, paljon paremmin. Turvotus sen mahan alla ja pippelin tupessa on laskenut huomattavasti ja hevonen alkaa muistuttaa kaikin puolin omaa itseään. Keskiviikkona sillä oli virtaa jo kuin pienessä kylässä ja kun laitoin sen kentälle ulkoilemaan, se lähti lataamaan pitkin kenttää kuin lepakko ulos helvetistä, kuten englanniksi osuvasti sanotaan. Katseltiin hevosen menoa kyllä tukka pystyssä, sillä sateen jäljilta kenttä oli vielä aika liukas ja kun Andiamo ei vielä ole mikään ketteryyden ilmentymä, välillä kävi mielessä että se saattaisi mennä kumoon. Mutta onneksi se itsekin tajusi, että vain kuivissa kohdissa kannatti revittää. 

Andiamo jaksoi hillua pidempään kuin koskaan. Jossain vaiheessa jo ajattelin, ettei se lopeta koskaan. Välillä se kävi puraisemassa aidan yli Dusty- tai Basil-ponia peräpäästä ja sitten taas mentiin. Se selkeästi halusi yllyttää ponit mukaan tähän riekkumiseen, mutta ne eivät oikein syttyneet. Lisäksi ne olivat aidan toisella puolen omassa pikkuaitauksessaan arestissa sen aikaa kun iso herra riehui kentällä. Tässä kuva, jonka kerkesin nappaisemaan kaiken tämän hillumisen keskellä.

andihuhti16b.jpg

Perjantaina Andiamo oli jo paljon rauhallisempi, vaikka silloinkin se innostui vähän juoksemaan. Se oli myös paljon sosiaalisempi mun kanssani, toivoi että sitä harjataan ja rapsutellaan ja käveli perässäni pitkin kenttää. Lisäksi se halusi pitkästä tehdä nakstuin-juttuja. Mähän opetin sen viikkoja (vai onko siitä jo kuukausia?) sitten noukkimaan piikkisuan maasta hampaillaan. Juttu jäi kuitenkin vähän kesken, koska Andiamon ollessa kipeä se ei todellakaan halunnut tehdä mitään temppuja, enkä mä kyllä kokeillutkaan. Silloin naksuteltiin jalan käärimistä hauteeseen, röntgenkuvien ottamista ynnä muita toimenpiteitä. 

Nyt kuitenkin Andiamo tuli luokseni, kun istuin ison ämpärin päällä, ja tuuppi minut seisomaan. Sitten se nappasi hampaisiinsa aidan päällä lepäävän hupparini, jonka taskussa kaikki namipalat olivat, ja ravisteli sitä niin että omenan palat lentelivät. Sitten se katsoi minua odottavasti. Melkein kuulin sen sanovan ääneen, että nyt olisi kiva taas harjoitella jotain temppuja, niin selvä sen viesti oli. Niinpä me sitten harjoittelimme ja Andiamo oli silminnähden tyytyväinen. 

Lisäksi Andiamo kävi piehtaroimassa. Se ei perjantaina päässyt ihan yhtä ketterästi makuulle kuin tiistaina, mutta onnistui siinä kuitenkin. Tämäkin on todella hyvä merkki, ilmeisesti polviniveletkin ovat paremmassa kunnossa. Liekö syynä se, että kengittäjä sitten kuitenkin kuunteli eläinlääkärin ohjeita noitten etukavioiden suhteen ja Andiamon jalanasennot ovat huomattavasti paremmat kuin ennen. 

Tallille mentäessä se sai vielä viettää hetken Nip-tyttöystävän kanssa Nipin karsinan oviaukossa. Tässä kuvia, jotka otin karsinan avoimen ikkunan kautta. Nuo kaksi ovat kyllä niin helliä toisilleen; Nip kääntelee itseään eri asentoihin Andiamon eteen ja tämä sitten nuuhkii ja hiplaa tammaa takapuolesta, kyljestä, kaulasta ja päästä. Koskaan Andiamo ei pure Nipiä eikä Nip sitä. Tämä on tällaista vankilarakkautta, koska oikeastihan nämä kaksi eivät pääsisi koskaan koskemaan toisiaan, jos vanginvartija (minä) ei sitä heille soisi. En tiedä mitä Andiamon omistaja tästä antamastani "vapaudesta" tuumaisi, parempi ehkä ettei häneltä kyselläkään niin voi jatkaa tätä ihan hyvillä mielin!

andinip.jpgandinip2.jpg