En ole ehtinyt muuttokiireiltä kirjottamaan blogia taikka käymään juurikaan tallilla, mutta nyt onneksi helpottaa kun eilen luovutimme talon uudelle omistajalle. Tänään aamulla ryykäsinkin heti kahdeksan jälkeen laittamaan Andiamoa ulos. Voi sitä riemua kun ajoin pihaan. Andiamo tiesi heti, että nyt se pääsee pihalle. Eikä vain pihalle, vaan kaverin kanssa seurustelemaan. Siksi se hörisi aivan vimmassa pikkuaitauksessaan kun nousin autosta. Miksi kukaan muu henkilö ei tätä onnea voi tälle hevoselle suoda alkaa jo ylittämään minunkin käsityskyvyn.

Vein Andin yläkentälle Dustyn seuraksi. Ihana oli taas seurata niiden touhuja. Ensin vähän juostiin, tai lähinnä Andiamo sai silkasta ilosta hepulikohtauksia ja Dusty ravaili lyhyitä pyrähdyksiä. Sitten etsittiin heinänkorsia yhdessä. Sen jälkeen näykittiin toista kaulasta vuorotellen. Ja lopuksi kaulailtiin. Sitten Dusty aloitti Andiamon "hoidon". Tällä kertaa se hoiti hellästi (ja välillä ei niin kauhean hellästi, ainakin ihmisen näkökulmasta) Andin koko oikean puolen etujalasta kyljen ja mahan kautta takajalkaan. Andiamo käyttäytyi kuin kiimainen tamma, ynähteli ja vinkui käheästi jokaisesta puremasta. Sen kasvoilla oli transsimainen ilme, katsekin välillä lasittui ja kieli tuli hampaiden väliin rennosti lillumaan. En voinut taas kuin ihmetellä tätä tapahtumaa. Useasti tämän "hoidon" aikana Dusty piti taukoa. Silloin se käveli Andiamon eteen, kaulan alle, ja Andiamo nojasi päällään sen selkään. Välillä se hieroi kasvojaan Dustyn koko kroppaan, pari kertaa niin voimallisesti että ajattelin, että poni kaatuu. 

Jätin hevoset kentälle ja menin putsaamaan Andiamon karsinaa. Pidin kuitenkin kenttää silmällä ja näin, että siellä ne pojat edelleen vehtasivat yhdessä. Andiamon vinkunaakin kantautui silloin tällöin tallirakennukselle saakka. Voi hyvät hyssykät sentään, ei voi muuta sanoa. 

Hengailin tallilla niin kauan kunnes Ponityttö ja isoäiti ilmestyivät paikalle. Olin odotellutkin heitä, sillä halusin keskustella heidän kanssaan tästä viikosta ja jatkostakin. Asun nimittäin tämän viimeisen Kalifornian viikon aikana mieheni vanhempien luona, joka on viiden minuutin päässä tallilta. Ajatukseni on mennä tallille joka aamu laittamaan Andiamo ulos Dustyn kanssa. Joinakin aamuina, kuten huomenna, en voi kuitenkaan jäädä tallille kovin pitkäksi aikaa ja halusinkin neuvotella Ponitytön kanssa Andiamon sisälleotosta. Että jospa hän voisikin sen tehdä, kun he kymmenen jälkeen tulevat hevoset ruokkimaan. Ponityttö ja isoäiti suostuivat tietenkin heti.

Ponityttö raportoi innoissaan Andiamon kuulumisia:

"Muistatko kun laitoimme viimeksi Dustyn ja Andiamon yhteen ja Dusty hoiti ja hieroi Andia. No seuraavana päivänä Andi piehtaroi sen karsinassa. En ollut nähnyt sen piehtaroivan moneen viikkoon. Luuletko, että Dustyn hoidot auttoivat sitä jotenkin?" 

Kyllä, ehdottomasti. Jotakin maagista tuossa Dustyn hieronnassa, tai miksi sitä nyt kutsuisi, on. En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Tänäänkin se niin tarkkaan kävi tuota Andiamon kehoa läpi ja nimenomaan vain oikealta puolelta, aivan kuin se olisi tiennyt, että sillä puolen oli tarvetta hoidolle. Edelliselläkin kerralla Dusty keskittyi nimenomaan tuohon oikeaan puoleen, vaikka hoiti kyllä silloin myös vasenta. 

Jäin kuitenkin miettimään tuota Ponitytön kommenttia myös ihan toiselta kantilta. Eikö Andiamo todellakaan enää pääse makaamaan päivittäin? Jos näin on, se on mielestäni hälyyttävää. Kyllä hevosen täytyy päästä välillä nukkumaan makuultaan, muuten se ei koskaan voi nukkua REM-unta. Ja silloin iskee väsymys. Olen nähnyt hevosia, jotka meinaavat joskus kaatua väsymyksestä, koska eivät ole moneen aikaan saaneet nukkua makuultaan. Silloin voidaan jo miettiä onko hevosen elämänlaatu enää riittävän korkea. Toisaalta en ole huomannut Andiamossa minkäänlaisia väsymyksen oireita, se vaikuttaa tällä hetkellä itseasiassa todella voimaantuneelta ja onnelliselta. Tietty näin sen tänäänkin Dustyn seurassa ja siitähän se oli onnensa kukkuloilla, joten vaikea mennä arvioimaan sen perusteella mitään. 

love1.jpglove.jpglove2.jpglove3.jpglove4.jpg