Andiamo näytti olevan paremmassa kunnossa tänään, vaikka se kyllä vielä ontuikin. Intoa sillä ainakin näkyi olevan, se ei meinannut pysyä nahoissaan kun tulin tallille. Olin ajatellut ottaa eläinlääkärin laittaman hauteen pois jalasta, liottaa jalkaa ja laittaa uuden hauteen vanhan tilalle, mutta hevonen oli niin into piukassa tallissaan, että katsoin parhaaksi viedä sen ensin kentälle vähän purkamaan energiaa. 

Voi että Andiamo oli onnellinen kentälle päästyään! Se teki pari loikkaa ja sitten juoksi moikkaamaan Basilia ja Dustya, jotka olin sulkenut pikkuaitaukseen Andiamon ulkoilun ajaksi. Sitten se haahuili ympäri kenttää, tutkien paikkoja. Se ontui edelleen aika selvästi, mutta ei ollut läheskään niin kolmijalkainen kuin keskiviikkona. Sillä on tosin kipulääkekuuri päällä ja sekin varmaan vaikuttaa. Huomasin myös, että se jännästi passasi käynnissä eli käveli niin, että saman puolen jalat liikkuivat melkein samaan aikaan, tehden käynnistä miltei kaksitahtista nelitahtisuuden sijaan. 

Ulkoilun jälkeen Andiamo oli paljon rauhallisempi. Se sai syödä vähän aikaa ruohoa ja sitten lähdettiin suorittamaan toimenpiteitä. Se suoriutui toimenpiteistä todella hienosti, naksuttimen ja namien voimalla. Jalan liottaminen ei ollut nimittäin Andiamon mielestä kovin kivaa, etenkin koska lämmintä vettä ei ollut saatavilla. Suolakin liukeni aika heikosti tuohon kylmään veteen. Mutta minkä teet. Tässä kuva liotuksesta, joka onnistui hienosti, kun oikeasta suorituksesta tai edes yrityksestä palkittiin. Ja koirankuppiakaan ei tarvinnut enää käyttää, vaikka tämä uusi vati oli kyllä sitten vähän liian iso! Ensin totutin sen vatiin ilman vettä ja se olikin helppo nakki. Sitten veden kanssa. 

kavionliotus%20%282%29.jpg

 Onneksi Suomalainen Kaverini oli lähtenyt mukaan sillä hän pääsi sitten vuorostaan naksuttelemaan sillävälin kun minä laitoin haudetta jalkaan. Andiamo alkoi jo kyllä loppua kohden hermostua että eikö nämä toimenpiteet lopu ikinä. Se ei myöskään tykännyt äänestä joka  tuli kun jeesusteippiä revittiin palasiksi, joten ensi kerralla täytyy tuo operaatio tehdä vielä siitä paljon kauempana. En itse tajunnutkaan että tuo ääni sitä hermostutti, sillä Andiamo ei kauheasti näytä tunteitaan, etenkään pelkoa. Se kun on niin kiltti ja ehkä aikaisemmin koulutettu herran nuhteeseen, ettei se uskalla liikauttaa eväänsäkään kun sen on kerran laittanut johonkin seisomaan. Aika tarkkana pitää olla, että huomaa hevosen lievän ahdistuksen. Ja kun olin niin keskittynyt repimään tuota teippiä palasiksi, en osannut sitä seurata tarpeeksi tarkkaan, mutta siinä vaiheessa kun hevonen ei enää ottanut porkkanoita, Kaveri kysyi, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Täytyy tuohon ääneen siedättää alusta saakka ensi kerralla, nyt etenkin kun tuo huolestuminen pääsi sitten tulemaan kuin varkain (kun en ollut tarkkana!) Välillä on kyllä vaikea hevosen tunnetiloja nähdä, varsinkin kun itse on keskittynyt johonkin ihan muuhun.

Omistajaltakin tuli viesti, että hän oli saanut Eläinlääkäriltä sähköpostitse lausunnon jossa tämä kirjallisesti selvitti mitä kengittäjältä halutaan ja miksi. Omistaja oli sen lähettänyt eteenpäin kengittäjälle. Että katsotaan mitä siitä seuraa vai seuraako mitään. On tämä, kun pitää luovia joka tyypin kanssa. Mutta ehkä kun kengittäjä näkee mustaa valkoisella ja tajuaa, ettei tässä nyt häntä olla arvostelemassa tai syyttämässä, vaan haluaisimme vain hänen apuaan, hän voisi tuossa tulla puolitiehen vastaan. Se jää nähtäväksi. Mutta herkkää porukkaa täällä nämä asianosaiset. Omistaja oli sitä mieltä, että Kengittäjä vielä taipuu, jos häntä vähän nyt suostutellaan. Itse en ole niin varma, ukko oli aika suivaantunut puhelimessa ja vannoi ettei missään tapauksessa tule sitä kaviota lyhentämään kärjestä. Piste. Noh, en nyt puutu tuohon enää, vaikka otinkon kotoa raspin mukaan varmuuden vuoksi. Toisaalta jos omistaja päättäisi että se kavion kärki raspataan lyhyeksi niin siitähän se vasta sota syttyy Kengittäjän kanssa. Silloin kannattaa varmaan jo etukäteen etsiä uusi kengittäjä. 

Omistajan Mies tuli tallilla käymään kun laittelin tuota Andiamon jalkaan ja kovasti kehui ja kiitteli minua kaikesta siitä mitä teen Andiamon hyväksi. Sanoi, etteivät he osaisi tällaisia asioita tehdä, hauteita laitella ja kääriä jalkaa pakettiin ja sen sellaista. Että aivan mahtavaa, että olen paikalla. Kerroin, että autan mielelläni, kun Andiamo on minullekin tärkeä tyyppi. Mutta kuvittelisin, että mies pääsee kyllä nyt vähän helpommalla, sillä hänhän se on joka sitä jalkaa varmaan laittelisi jos minä en olisi paikalla. Tai en tiedä, kun mies ei kuitenkaan varsinaisesta ole hevosihminen. Omistaja sitä ei ainakaan tekisi, mutta kuka sitten? En osaa kuvitella Isoäitiä sitä tekemässä, hän vaikuttaa aika hauraalta ja joskus vähän raihnaiseltakin tyypiltä. Ja hän kyllä sanoikin, ettei oikein tiedä näistä asioista juuri mitään vaikka viisi ponia omistaakin.