Kyllä täytyy sanoa, että Andiamon on jollakin lailla erikoinen otus. Eilen kun menimme Suomalaisen Kaverini kanssa tallille käymään, hevonen taas suorastaan hihkui innosta. Myönnän, että on ehkä vaikea kuvitella hevosta hihkumassa innosta, mutta ei tuota oikein voi muutenkaan kuvailla. Hevosethan eivät noin lähtökohtaisesti ole samanlaisia kuin esim, koirat, joista näkyy tunnetila usein kilsan päähän. Koiran etuna on häntä, joka kertoo ihmiselle, missä mennään. Ja koirat hyppivät ja kirmaavat ilosta. Ja nuolevat ihmisen naamaa. Ja heiluttavat sitä häntäänsä joskus niin rajusti, että koko kroppaa pyörii kuin väkkärällä siinä mukana. Silloin ei kyllä jää epäselväksi miltä niistä tuntuu. 

Mutta entä hevoset, miten ne ilmentävät ilahtumista?

En usko, että olen tätäkään asiaa ihan konkreettisesti miettinyt, ennen kuin vasta nyt, Andiamon innoittamana. Eilenkin kun astuin autosta ulos, se oli karsinansa ovella naamallaan ilme, joka olisi kyllä sulattanut suurimmankin hevosvihaajan sydämen. Se seisoi korvat hörössä ja turpa ojennettuna, ja sen silmissä oli kiihkeä palo. Se sanoi ihan selvästi:

"Jes, olet taas tullut tänne mun kanssa seurustelemaan!!" 

Otin Andilta loimen pois samalla kun se jonotti karsinan ovella ulospääsyä. Valitettavasti Nip oli kuitenkin kentällä, joten se oli haettava sieltä ensin pois. Voi sitä paniikin määrää kun lähdimme Suomalaisen Kaverin kanssa kävelemään kentälle päin!  Kerroin kyllä Andiamolle, että käymme vain hakemassa Nipin ja tulemme heti takaisin ottamaan sen ulos karsinasta, mutta siinä ei paljoa puheet auttaneet. Andiamo hörisi kovalla äänellä samalla tujottaen meitä hypnoottisesti korvat hörössä. Kuulin aivan selvästi kuinka se sanoi:

"Älkäää nyt hyvät ihmiset jätäkö mua tänne, ettehän. Tulkaa takaisin!"

"Me haetaan vain Nip," minä vakuuttelin moneen kertaan, mutta turhaan, Andiamo jatkoi kiihkeää hörinää. Kun katosimme kulman taakse, se ryykäsi karsinan takaovesta ulkoaitaukseen ja seisoi siellä pää pystyssä. Silmä kovana se tarkkaili liikkeitämme, kokoajan höristen kovaäänisesti meidän peräämme.

"Älkää nyt vaan unohtako mua tänne," se tuntui huutavan kurkku suorana.  

Kun tulimme Nipin kanssa tallille, Andiamo oli taas karsinan ovella ja suorastaan roikkui sen puomien yli. Se tuijotti minua niin kiinteästi, että ajattelin syttyväni tuleen sen katseen alla. Kun laitoin sille riimun se jo kuopi maata jalkojensa alla. Nyt äkkiä pihalle, niin kuin olisi jo. 

Kun lähdimme kentälle, hevonen oli silminnähden helpottunut. Korvat hörössä se käveli vierelläni ja välillä käänsi päätään katsoakseen minua, aivan kuin se ei olisi uskonut, että tässä sitä nyt taas oltiin, menossa ulkoilemaan. Olin taas pannut merkille, ettei kukaan ollut ottanut Andiamo karsinasta ulos sitten lauantain, jolloin minä tein sen. Ei kait sitten ihme, että hevonen on innoissaan päästessään pihalle! 

Jotenkin muutenkin tuntuu, että se on tässä viimesten viikkojen aikana herännyt henkiin koko hevonen. Suomalainen Kaverini ei ollut nähnyt Andiamoa pariin viikkoon ja hän kommentoi sen ulkonäköä positiivisesti. Ettei sille ollut jopa lihaksia ilmaantunut takapäähän? Muutenkin se näytti liikkuvan vetreämmin kuin aikasemmin.

Olen itse samaa mieltä. Olen myös huomannut, että aikasemmin ehkä vähän elottoman näköinen turkki on huomattavasti terveemmän näköinen. Puhumattakaan silmien katseesta, joka ravistelee avoimuudellaan. Näinkö vähällä hevosen saa kukoistamaan?  Olen alkanut tajuamaan miten syvästi masentunut Andiamo oli aikasemmin. Surettaa etten pääse tallille joka päivä, vaikka pari kertaa viikossa on pikkuhiljaa lispahtanut kolmeksi kerraksi viikossa. Mutta miten tuonne voi olla menemättä, kun vastassa on hevonen, joka on kuin jättiläiskokoinen kultainen noutaja, joka tikahtuu onnesta kun tulet paikalle.

Eikä siinä kaikki. Andiamolla vain on uskomaton kyky saada minut unohtamaan kaikki mahdolliset maailman murheet. Ei sen seurassa voi olla muuta kuin onnellinen. Se olisi varmasti aivan uskomaton terapiahevonen. Niin kuin jokaisella hevosella, sillä on paljon annettavaa ihmisille, mutta sen lisäksi tuntuisi myös olevan aito halu antaa.

Ilon- ja Onnenlähettiläs.  Kuinka tätä naamaa voisi kukaan vastustaa?